Tuurista

"Hei. Jos sä haluat olla hyvä kirurgi, sulla pitää olla hyvä tuuri." Näin totesi eräs minua enemmän elämänkokemusta omaava kaveri. Ei mennä kirurgiaan tässä sen enempää, mutta jäin kuitenkin miettimään asiaa ja tajusin, että tämähän pätee myös triathloniin - tai oikeastaan elämään yleensäkin. Myös hyvällä urheilijalla on hyvä tuuri. Ja jos tarkkoja ollaan, en ole oikea urheilija, vaan ennemminkin kilpaurheilua harrastava kuntoilija.

Triathlonissa tai missä vaan kestävyysurheilussa voi sattua yhtä sun toista, joka usein pistetään tuurin piikkiin. Näistä tyypillisimpiä on se, jos maha menee sekaisin, energia ei imeydy tai krampit iskee ja joutuu kävelemään. Myös erilaiset välineongelmat kuuluvat tähän sarjaan. Kaikille sattuu näitä joskus, joillekin useammin kuin toisille. Usein kuulee kuinka porukka selittelee, että "olin kyllä siis parhaassa kunnossa ikinä ja olis kyllä tullut kova aika, mutta kun tapahtui x, y ja z." Oli siis huono tuuri. Minäkin teen tätä välillä. Joskus kyse onkin silkasta tuurista, sanoisin kuitenkin että enimmäkseen ei.

Jos maha menee sekaisin, on todennäköisesti tehty jotain ravitsemuspuolella väärin. Syöty liikaa ennen kisaa, liian lähellä kisaa tai vääriä asioita. Tai sitten on syöty kisan aikana liikaa tai itselle sopimattomia geelejä. Minulla on kolmesti ollut tällä tavalla huono tuuri: ensimmäinen oli Tahkon täysmatkalla 2015, kun nesteet eivät oikein imeytyneet pyöräosuudella ja lähdin juoksemaan aika heikossa hapessa. Oikeasti unohdin omat geelit vaihtoalueelle, jouduin syömään järjestäjän tarjoamia geelejä, joista kaikki oli kofeiinillisia ja aika tehokkaan tärinän ja diureesinhan se aiheutti. Toinen oli Vierumäen olympiamatkalla, kun en katsonut sääennustetta ja lähdin 40km:n pyöräosuudelle yhdellä juomapullolla. No, tuli +28c:n helle ja tuli nestehukka. Juoksuosuus ei varsinaisesti kulkenut. Joroisten puolikkaalla jouduin kerran viettämään juoksuosuudella huomattavan paljon aikaa bajamajoissa. Myös pyöräosuudella krampannut pakara hidasti vauhtia. Selittelin tätä pari päivää itselleni huonolla tuurilla, kunnes katsoin peiliin ja totesin, että ne kisaa edeltävänä iltana klo 22 jälkeen syödyt puoli kiloa irtokarkkia oli ehkä huono veto. Pakara varmaan myös kramppaa, jos ei koko kesänä ole paljoa huvittanut ajaa tri-pyörällä aeroasennossa, vaan on pyöritellyt leppoisasti maantiepyörällä.

Selittämätön nitkahdus, krampit tai kivut ovat myös aika yleinen selitys. "Olis kyllä tullut enkka ja hyvä aika, mutta kun juoksun ekalla tai vikalla kympilla alkoi jalka tai selkä tai sielu kramppaamaan." Krampillekin on joku syy. Ei ole nautittu tarpeeksi suolaa, on aloitettu liian kovaa, pyörän ajoasentoon ei ole totuteltu (=harjoiteltu) tarpeeksi pitkillä lenkeillä, tai pyörän ajoasento on vaan vääränlainen. Osallistuin kerran 63km:n massahiihtoon luistelutyylillä. Kräkkäsin siinä ekan kympin jälkeen, koska iski täysin selittämätön kokovartalokipu. Lunta pyrytti vaakasuoraan, toisen sauvan remmi alkoi rispaantua auki ja erityisesti vasen ranne kipeytyä toimintakyvyttömäksi. Manailin surkeaa tuuriani koko viimeiset 53km ja kirosin koko universumin, joka on minua, minun suksia ja koko urheiluharrastusta vastaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin ehkä kuitenkin voinut vaikuttaa asiaan parhaiten esim. aloittamalla siten, ettei syke ole maksimin ja anakynnyksen välissä koko ensimmäistä tuntia, katsomalla sääennusteen ja toimimalla sen mukaan, sekä korjaamalla sen sauvan remmin. En tehnyt mitään näistä ja sen takia sitten oli aika epämukavat oltavat muutaman tunnin ajan.

Renkaan puhkeamisessa tuurilla on ehkä näistä suurin rooli, mutta onneksi senkin todennäköisyyttä voi omalla toiminnallaan ainakin pienentää tuntuvasti. Joskus kuulin ihmeteltävän, miksi rengas puhkesi, vaikka oli kisaa varten vaihtanut tuliterät ulkorenkaat. Näissähän kumi on kaikista pehmeintä ja huokoisinta, joten suunnilleen ekat 100km rengas on kaikista herkin ottamaan osumaa. Käytettäessä kumi kovettuu, eikä siihen mikään terävä uppoa enää niin herkästi. Ulkokumin täytyy siis kisaan lähtiessä olla mielellään aika paljon ajettu. Rengaspaineilla on luonnollisesti myös aivan olennainen merkitys, sekä sillä miten rehvakkaasti ajaa töyssyihin ja pitkittäisiin railoihin  asfaltissa. Pyöräongelmiin liittyen minulla ei ole toistaiseksi hauskoja kommelluksia kerrottavana, koska Paavo on huolehtinut pyörästäni aina suvereenisti. Olen siitä hyvin kiitollinen.

"Ei vaan kulkenut kisapäivänä, vaikka treeneissä kulkee aina tosi hyvin." Tähänkin voi onneksi itse vaikuttaa. Kunto toki rakennetaan jo kuukausia ja vuosia ennen kisaa, mutta se viimeinen terä hiotaan viimeisten kolmen viikon aikana. Sen voi helposti tuhota jo ennen kilpailua joko treenaamalla liikaa tai liian vähän. 2015-kesänä minulla ei kulkenut, koska vedin treenien kanssa oikein kunnolla yli - siitä oli vähän vaikeaa repiä minkäänlaista herkkyyttä. 2016 taas ei kulkenut, koska vedin treenien suhteen ihan kunnolla ali. Siinä vaiheessa kun Paavo kyseli että lähdettäiskö lenkille, makasin sohvalla sikiöasennossa ja söin voisilmäpullaa. Sitten kisapäivänä ihmettelin kun oli jotenkin voimatonta.

Keskimäärin minulla on kuitenkin ihan hyvä tuuri ja edellämainituista kommelluksistakin olen ottanut opiksi. Luulisin, että osaan nykyään jo aika hyvin vältellä komplikaatioita ja ulosmitata suorituskykyni - mikä se sitten sattuu kulloinkin olemaan - kisoissa. Varmaan taas joskus jos meinaa liian moni kisa putkeen mennä hyvin, palaa näpit ainakin kerran, jotta muistan taas olla huolellinen.  Se taitaa kuulua kestävyysurheilussa lajin luonteeseen.