maanantai 9. syyskuuta 2013

Maraton - check!

Vaikka elämän tarkoitus ei olekaan joku maratonin juokseminen, niin kyllähän se nyt jokaisen itseään kunnioittavan kestävyysniilon (=status, jota tavoittelen) kokemusrepertuaariin kuuluu. Täräytin tosiaan ilmoittautumisen Kuopio maratonille tuossa joitakin viikkoja sitten ja Kuopio triathlonin jälkeen olen huolella yksipuoleistanut harjoitteluani. Jotenkin siltikään en ollut juossut yli 20km:n lenkkejä edellisen vuoden aikana enempää kuin 3, joista yksi oli Otepää-Elva jooksumaraton, toinen oli Finntriathlonin juoksuosuus ja kolmannella oli niinkin fiksu tarkoitusperä kuin krapulan parantaminen erään hauskan illan jäljiltä.. No ei siitä sen enempää. 

Verryttelynä puolisen tuntia rullilla - toimi!

Olen aina suhtautunut maratoniin vähän kauhunsekaisella kunnioituksella, eikä rehellisesti sanottuna käytännössä koskaan ole todellakaan ollut fiilistä, että kiinnostaisi vähääkään juosta 42.2km yhtäsoittoa. Kuitenkin triathlonjuoksusta (=juoksusta erittäin tönköillä ja hapokkailla jaloilla) tykkään oikeinkin paljon, ja hiljattain pahentuneen täysmatkakuumeen selättäminen taitaa edellyttää sitä, että kykenen juoksemaan sen 42.2km. Vaikka olen jokaisessa triathlonkisassa juossut kovempaa kuin rehellisissä juoksukisoissa, halusin käydä juoksemassa sen maratonin ensin ihan ilman mitään perusteellisia alulämmittelyjä. Kokoajan olen ajatellut että juoksen maratonin "sitten joskus kun kerkeen oikeesti treenata juoksua", mutta nyt päätin että hitot, ei tää tästä juoksemalla parane, ja päätin tehdä sen nyt. 

OMG

Kyseessä oli aikalailla hyppy tuntemattomaan: vaikka tiesin että kestän tarvittaessa 3-4h aika kovaakin hengästymistä, ei paria tuntia pidemmistä juoksenteluista ollut minkäänlaista kokemusta, ja olin kuullut paljon juttuja siitä maagisesta "kolmenkympin seinästä" maratonilla. Omaa peruskestävyyttäni en epäillyt yhtään, mutta jalkojen iskunkestävyys oli se suurempi arvoitus. Aika nöyrätä tyttönä siis lähdin liikenteeseen. 

Vielä hymyilyttää

Mutta se jaaritteluista. Kisa-aamuna fiilis oli hyvä ja jotenkin olin saanut itseni täysin uskomaan että kyllähän mä nyt yhen maratonin juoksen, ei oo ees paha. Kisapaikalla sain viimeiset vinkit Kuopiolaiselta kestävyysjuoksulegendalta Laukkasen Kimmolta, alias TV-Hartilta. Kuulemma eka puolikas kannattais ottaa rennosti ja rupatella ihmisille, koska siitä se kärsimys sitten kyllä alkaisi. Vinkkiä tuli noudatettua ja se toimi. Ekan kympin juoksin Paavon ala-asteaikaisen partiokaverin miehen kanssa suunnitellen mm. osallistumista eukonkannon maailmanmestaruuksiin. Sitten oli pidettävä luova tauko bajamajassa ja juoksukaverini karkasi ulottumattomiini. Paavo onneksi pyöräili vierellä ja viihdytti kertomalla mm. inttijuttuja ja syöttämällä geeliä. Ekan puolikkaan lopulla meinasi jalat alkaa painaa huolestuttavasti ja hetken mietin että mitäköhän tässä vielä saakaan kestää seuraavat pari tuntia. Paavokin pani tämän merkille, kaivoi kofeiinipitoisen energiageelin taskustaan ja antoi sen minulle kera napakan kehotuksen että alappas syödä. Eka puolikas taittui aikaan 1:58.

Kääntöpaikan jälkeen kofeiini alkoi potkia ja paatuneella kahvinjuojalla lähti keulimaan. Ihan yhtäkkiä sain kuin uudet jalat. Syke paukutti yli 180:ssä, mutta jalat rullasi ja hoin mielessäni että "tää on Joroisten juoksuosuus, ei oo ku puolimaratoni ja sen nyt voi jo takoa täysiä." Kolmas kymppi meni kuin huomaamatta ja aloin odottelemaan kolmenkympin seinää saapuvaksi. Sitä ei sitten koskaan tullutkaan, vaan juoksu tuntui kokoajan aikalailla samalta. Vasta viimeiset 4km joutui irvistämään tosissaan, mutta silloinkin helpotti kun tiesin että kohta pääsisin maaliin. Maaliin tulin ajassa 3h 52min 10s, tokan puolikkaan oltua 4min nopeampi kuin ensimmäinen. Ihan nätti negative split ekalle maralle. :) Salaisena tavoitteena ollut 4h alitus onnistui, enkä kävellyt käytännössä yhtään.

Noin niinku yhteenvetona, eka maratoni onnistui paljon paremmin, nopeammin ja kivuttomammin kuin osasin mitenkään odottaa. Olin henkisesti varautunut paljon pahempaan ja pitkäkestoisempaan tuskaan, enkä olis uskonut että jo viimeisen kympin aikana suunnittelisin seuraavaa koitosta. Paavo oli suuri apu kun pyöräili mukana, piti huolta että muistin syödä geelejä, kertoi juttuja, ei ihme kyllä kuittaillut yhtään, antoi juomaa pullosta (ei tarvinnut viskoa pahvimukeja päin naamaa ja toivoa että jotain menee suuhunkin) ja olihan sillä myös aika hyvä vaikutus henkiseen puoleenkin kun tiesin että musta pidetään huolta. <3 Jotain tuli varmaan tehtyä oikein kun onnistuin tekemään ihan ravakan ylisuoriutumisen - ens kerralla yritän vain toistaa kaiken mahdollisimman samalla tavalla. Tähän on hyvä lopettaa 2013-kisakausi, alkaa viettää vähän offseasonia (jota muuten odotan innolla - pääsee treenaamaan ihan mitä huvittaa ja miten paljon huvittaa eikä tarvii herkistellä!). Maratononnistuminen antoi myös paljon lisää uskoa ensi kesän täysmatkaprojektiin - nyt uskaltaa lähteä yrittämään maratonin juoksemista 3.8km:n uinnin ja 180km:n pyöräilyn päälle.


Nina ensiapuryhmässä :)

Jeee!

Mitsku
Surkastutettu juoksijan haba