tiistai 13. toukokuuta 2014

SEB Tartu jooksumaraton

Urheilukarkelokevät tuli avatuksi sunnuntaina reilun 23.5km maastojuoksun merkeissä aika onnistuneesti. Etukäteen vähän jännitin mahdanko olla kunnolla palautunut Mallorcan reissusta ja miten saisin juoksutuntuman takaisin kampien kääntelyyn tottuneisiin jalkoihin. Tykkään kuitenkin kisaamisesta tosi paljon, joten päätin lähteä joka tapauksessa. Juoksua edeltävät pari viikkoa menivät tosi kevyesti lähinnä muutaman puolen tunnin hölkän voimin. Torstaina tein viimeistelytreenin (4x1000m 4:30/km, ajatuksena väkisinjuosta tuntuma takaisin jalkoihin) joka meni vielä aika väkinäisissä tunnelmissa. Lauantaina pienellä hölkällä jalat tuntuivat kuitenkin jo jotakuinkin siltä kuin pitääkin, joten lähdin sunnuntain juoksuun hyvillä mielin.
Tapahtumassa juostiin Otepäästä Elvaan enimmäkseen helppokulkuisilla metsä- ja peltoteillä. Edeltävät päivät oli satanut aika paljon vettä, joten päätin lähteä maastojuoksukengillä liikkeelle. Edellisvuodesta mieleen jäi hieno urheilujuhlan tuntu, yksi kirahviksi pukeutunut osallistuja, melkoisen mäkinen ja rankka reitti sekä ennennäkemättömän pahasti räjähtäneet jalat. Vuosi sitten tuo matka taittui 5:30/km-keskivauhdilla, mikä oli silloin minulle aivan maksimaalinen suoritus. Nyt tiesin juoksukunnon parantuneen jonkin verran, joten päätin lähteä vähän riskilläkin lappamaan vähän alle 5min:n kilsoja ja katsoa miten pitkälle sitä vauhtia kestän.
-
SF-bd98dc4e5289f888720f33647c7dc43b
-
Heti alun reilun 3km asfalttipätkällä otettiin aika hyvin luulot pois, kun tie jatkuvasti meni aika jyrkästi ylös tai alas. Yritin juosta alamäet mahdollisimman rennosti rullaten, jotta en kyykähtäisi heti kättelyssä eikä turhaa energiaa kuitenkaan menisi jarrutteluun. Sitten käännyttiin metsään ja loppumatka olikin vaihtelevasti pehmeää savea, pururataa, pelto- ja hiekkatietä. Tasaista ei edelleenkään juuri ollut, vaan kokoajan mentiin ylös tai alas. Juoksussa anerobinen kynnykseni on 184, joten laskelmoin että siinä 180:n tuntumassa pitäisi jaksaa pari tuntia. Syke ja vauhti tietysti mäkisyyden takia ei pysynyt aivan tasaisena, mutta kilsavauhdit pysyivät enimmäkseen tavoitteessa. 13km:n kohdalle selvittyäni tarkoituksena oli heittää käsijarru hiiteen ja vaihtaa viimeisen kympin ajaksi raastovaihteelle. Käsijarru oli kuitenkin siirtynyt päästä jalkoihin ja mäkien kangistamat reidet pitivät huolen että liikaa ei tarvinnut revitellä. Vauhti ei onneksi olennaisesti hyytynytkään, vaikka tässä vaiheessa sai jo alkaa irvistää ja perustella itselleen että ”tätä on enää alle tunti elämästäni, kyllä sen verran epämukavuutta täytyy ihmisen sietää.” 15km kohdalla otin huoltopisteellä toisen geelin ja se tuntui potkaisevan sopivasti ja estävän totaalihyytymisen. (juoksusortseistani muuten puuttuu taskut, joten luovasti survoin geelit urheilurintsikoideni sisään – lattarintaiselle kuningasratkaisu monessakin mielessä)
Kun GPS näytti matkaksi 21.1km, tuulettelin mielessäni epvirallisesta puolimaratonennätyksestä, mutta kisan virallinen väliaikamatto olikin vasta n. puoli kilometriä myöhemmin. Tiedä sitten kumpi oli tarkempi mittari, mutta väliaikamatolla olin sekunnin ennnätystäni myöhässä ajassa 1:46:56, d’oh. Viimeiset kilometrit olikin silkkaa hyytymistä vastaan taistelua ja jäljellä olevien metrien laskeskelua. Maaliin tuli ajassa 1:58:25, mihin olin oikein tyytyväinen. GPS näytti matkaksi 23.7km, keskivauhdiksi tasan 5min/km ja keskisykkeeksi 180, eli aikalailla käsikirjoituksen mukaan. Viime vuoden aika parani 10min, joten kehitystä näyttäisi tapahtuneen. :) Itse tapahtuma oli jälleen tosi hieno ja aion kyllä osallistua joka kevät niin kauan kun tähän aikaan on syy olla Tartossa. Täällä osataan hyvin tuo kuntotapahtumien järjestäminen ja joka kerta meininki on ollut kuin kunnon kansanjuhlassa.
-
sykekäppyrässä pientä nyppylää..
sykekäppyrässä pientä nyppylää..
-
Mitä taas Suomen urheilutapahtumiin tulee, niin ajattelin avata triathlonkauteni Finntriathlon Vanajanlinnassa pikaisella matkalla. On kyllä oikeesti siistiä että Suomeen saadaan lisää kisoja ja toivon todella että lajin harrastajat näihin löytäisivät, jotta jatkossakin olisi mahdollisuus startata muuallakin kuin SM-kisoissa. Jos siis vielä puuttuu ohjelmaa kesäviikonlopuille, niin nyt kannattaa ilmoittautua. ;)

torstai 8. toukokuuta 2014

Laskelmoitu ylilyönti ja akuutti määräjumi

 IMG_1355

Voisin lisätä tuohon ”mitä opin Mallorcalla” – listaan vielä sen, että jos treenaa viikossa enemmän kuin normaalisti kolmessa viikossa, siitä palautumiseen menee helposti kaksi viikkoa. Edellisessä tekstissä jaetut käytännön vinkit eivät onneksi juuri koskeneetkaan treenileirin urheilullista sisältöä – sitä kun ei tehty ihan täysin kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Varma tapa räjäyttää jalat on ajaa yli 6h lenkkejä, joiden aikana tykittää 5-10km pitkiä mäkiä täysillä ylös. Tämä jalkojen räjäytys oli kuitenkin ihan laskelmoitu juttu, koska tiesin että reissun jälkeen olisi luvassa useampi viikko kovan tason nörtteilyä ja painehaavojen hankkimista gluteus maximuksiin. Sehän on helpointa kun jalat savuaa siinä määrin, ettei lenkille lähtö tule mieleenkään.
Koska edellinenkin Paavon viisauksia sisältänyt juttu oli suurmenestys, niin taidanpa jakaa niitä vielä vähän lisää, koska ei tämä mitään salatiedettä ole ja nämä jutut osaisi varmasti kertoa moni muukin. Ite en olis kuitenkaan välttämättä keksinyt jos kukaan ei olis kertonut.
-
IMG_1246
-
(en mene takuuseen seuraavan teorian tieteellisestä pohjasta, mutta referenssinä on mm. ensimmäinen triathlonin täysmatka aikaan 10:08, puolikas 4:36 ja pari Tahko MTB120:n voittoa, eli jonkinlainen käsitys kestävyysharjoittelusta lienee olemassa)
Treenaamalla hankittua jumia on kuulemma kahdenlaista: määrä- ja tehojumia. Tehojumi tulee kisoista ja kovista treeneistä ja se vetää ihmisen kertalaakista niin kyykkyyn, ettei yksinkertaisesti pysty treenaamaan kunnes on palautunut. Hyvin helppo tunnistaa ja parantaa, eikä hetkellisestä epämukavuudesta huolimatta ole mitenkään vaarallista.
Määräjumi taas on paljon salakavalampi tapaus: se iskee kaikessa hiljaisuudessa pikkuhiljaa. Toimintakyky säilyy lähes normaalina, mihinkään ei satu, lenkillä voi käydä, mutta on vaan jotenkin nihkeetä. Mihinkään ei kulje, sykkeet käyttäytyy oudosti ja kropassa on jänniä tuntemuksia. Jos tässä vaiheessa jääräpäisesti jatkaa väkisintreenaamista ja montun kaivamista, saattaa tuloksena olla sinne monttuun tipahtaminen. Tämä voi ilmetä joko selkeänä ylikuntona, tai sitten vain kroonistuneena määräjumina, jolloin sitä vain treenaa paljon ja jotakuinkin laadukkaasti, mutta ihmettelee kun kehitystä ei tapahdu. Treeni ei siis pääse puremaan, koska missään vaiheessa ei ehdi täydellisesti palautua ja superkompensoitua. Suurin riskiryhmä lienee triathlonharrastajat, jotka innostuksissaan alkavat jauhaa kymmentä treenituntia viikossa liian hataralle kestävyyskuntopohjalle. Kroonisen määräjumin välttää jos osaa yhtään kuunnella kehoaan ja tarvittaessa muuttaa treenisuunnitelmia lennossa.
-
IMG_1298
-
Mallorcan reissu ja sitä edeltävät viikot (viime kuussa treeniä 72h, hups..) taisivat aiheuttaa sen, että olen nyt ensimmäistä kertaa kokenut ylilyönnistä aiheutuneen akuutin määräjumin. Viime viikko oli aika hämmentävä, kun niin kauan kun ei urheillut, olo oli täysin normaali. Kuitenkin heti kun yritti mennä lenkille, syke oli hetkessä 170 ja yhtään mihinkään ei edennyt. Jo puolen tunnin hölkän jälkeen oli nukuttava päiväunet, koska olin niin sipissä. Otin sitten reilun viikon ihan levon kannalta ja eilen kevyellä hölkällä ekaa kertaa olo tuntui jo suunnilleen normaalilta. Montun kaivaminen ei tässä vaiheessa kautta kiinnosta, joten otin tämän keventelyn ihan tosissani. Nyt onneksi näyttäisi siltä, että parin viikon huili teki tehtävänsä.
Tässä vaiheessa kun jalat alkavat pikkuhiljaa näyttää oikenemisen merkkejä, onkin hyvä hetki tuhota ne sunnuntaina uudestaan juoksemalla 23.5km pelloilla ja pururadoilla numerolapun kanssa täysillä, jotta sitten voi taas hyvillä mielin istua kirjastossa ja palautua. SEB Tartu Jooksumaraton, täältä tullaan!