sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Pyöräilykuuri ja finnish for triathletes

Olipas mukavat puolitoista viikkoa! Paavo lähti tänä aamuna klo 7 ajelemaan Tallinnan kautta kohti Kuopiota ja yritän nyt taas orientoitua siihen, että seuraavat muutaman viikon kotona on hiljaista ja treenit jatkuvat ilman apukuskia.

Paavo tosiaan tuli tänne viime torstaina ja viikonlopun sää vähän testasi meidän molempien huumorintajua: vuoronperään satoi vettä ja räntää. Torstaina lähdettiin sateen hetkeksi lakattua pyöräilemään ihan vaan jotta se sade alkoi uudestaan heti kun päästiin ovesta ulos ja kastuttiin läpimäriksi. Päätettiin sitten että tähän halpaan me ei enää mennä ja vietettiin viikonloppu pitkälti sisätiloissa mökkipöllöillen ja keksien mitä huonompia pääsiäismunavitsejä, joista ei nyt tässä sen enempää. Tämä toimettomuus tais kyllä ladata mun akut aika tehokkaasti kun edellisviikkojen pienimuotoinen sippaus oli vaihtunut oikein kunnon treeni-intoon.

Alatskivi loss
Samainen linna vähän lähempää
Kallaste
Kallaste

Kun aurinko alkoi maanantaina taas paistaa, pistettiin pienimuotoinen lähietelänleiri pystyyn - ajatuksena leikkiä olevamme Mallorcalla ja kerätä mahdollisimman paljon pyöräilykilsoja jalkoihin. Mun lyhyet koulupäivätkin mahdollistivat tämän oikein hyvin. Räntäsateen loputtua saatiin tilalle 10m/s tuuli ilostuttamaan lenkkejämme. Maanantaina ajeltiin ns. "turistilenkki, jolla kierreltiin osittain tuntemattomia teitä. Aika eksoottisia pikkukyliä löydettiinkin Peipsijärven rannalta! Tiistaina satoi vettä ja oltiin mukavuudenhaluisia, joten juoksemiseks meni. Keskiviikkona tuulipyöräilyt jatkui ja pyöriteltiin 97km tuulen puhistessa aika kiitettävästi. Vetovuorot jaettiin hyvinkin perinteisiä sukupuolirooleja kunnioittaen, eli Paavo sai vetää melkein koko ajan. Muutaman kerran tosin ihan huvikseen kokeili miten helppoa mut on tiputtaa sivutuuleen, helekatti. Kirosin pyörävalintaani kun olin lähtenyt Feltin sijaan liikkeelle maantiepyöränrohjakkeellani, josta ei ihan samalla tavalla ole vastaamaan wattikone-Paavon iskuihin. 
Torstaina tuuli on yltynyt vielä lisää ja nyt mentiin jo lähestulkoon myrskyssä. Päätin että nyt on hyvä tilaisuus testata Felt IA3:sta aikalailla äärimmäisissä tuuliolosuhteissa ja kaikista eri tuulenkulmista. Ekat 60km oli jatkuvaa erittäin kovaa suoraa tai sivuvastaista ja sai tehdä ihan tosissaan töitä että ylipäätään pääsi eteenpäin. Sen verran elegantisti Felt kuitenkin lipui vastatuulen läpi, että sain vetää yllättävänkin paljon. ;) Sivutuulessa sai mennä ihan kieli keskellä suuta ja ajelin enimmäkseen jarrukahvoilta, mutta ihan yhtälailla sai Paavokin pidellä maantiepyörästään kiinni kun tuuli meinas heittää ojaan. Viimeiset 40km päästiinkin oikein huljakkaan myötätuuleen ja vauhti nousi 45km/h kun vaan vähän heilutteli jalkoja. :D Matkaa kertyi 104km, vauhti eikä keskisyke ei päätä huimannut, mutta näköjään tuo tuulessa tempominen on aika kuluttavaa kun jalat räjähtivät totaalisesti ja olin kotiin päästessä aivan sippi.

Lähde. Tuli jano
Perjantai oli palauttelupäivä, joka vietettiin retkeillen Taevaskojan luonnonpuistossa. Käppäiltiin metsässä pari tuntia ja illalla pyöriteltiin vielä kevyesti parin tunnin lenkki - menomatka hulppeeseen myötätuuleen ja takaspäin nitkuteltiin vastaiseen Hyvin Hitaasti. Lisäks tankattiin lauantain pitkistä varten ja virittäydyttiin Mallorcalaiseen tunnelmaan juomalla espanjalaista punaviiniä.
Taevaskoja
Koska etelänleirin viimeisenä päivänä kuuluu aina ajaa ns. "sankarilenkki", päätettiin täälläkin polkasta Paavon reissun viimeisenä päivänä vähän pidempi siivu. Ekat 100km mentiin aika tarkkaan Rattarallin reitillä, mutta loppu tultiinkin Otepäästä Paluperan, Hellenurmen ja Elvan kautta Peeduun, josta koukattiin vielä Ilmatsalussa jotta saatiin 150km täyteen. Reitti on virolaisessa mittakaavassa yllättävän mäkinen kun nousua kertyi 1120m. Kelin suhteen kävi loistava tuuri, kun tuuli oli enää 4m/s ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Alkumatka mentiin aika leppoisaa lenkkivauhtia ja katseltiin maisemia. Yksi National Geographicin merkkaama kohde bongattiin vahingossa ja piti tietysti ottaa pakolliset kuvat. Pari kertaa Paavo iski mäkeen aika topakasti ja selitti suupielet korvissa kuinka "tässähän alkaa vanha pyöräilijä innostua...näillä jaloilla vois vaikka mennä kisoihin…ai että…on kyllä kivvaa…on kyllä aika hyvä nyt.":)

 Otepäässä avattiin ulkojätskikausi ja päätettiin ajaa loppumatka ns. "tosissaan." Paavo sai toimia vetojuhtana ja annoin tälle luvan mennä ihan niin kovvaa ku huvittaa ja sitähän huvitti. Vauhti pyöri kevyessä myötätuulessa välillä 35-52km/h ja minä roikuin hyvin tiukassa peesissä kiinni takarenkaassa. Ketä tahansa en muuten uskaltaisi peesata noin tiukasti aerotangoilta ajaen, mutta Paavon kyydissä on tullut roikuttua sen verran paljon että uskallan jo luottaa ettei tämä tee mitään äkkinäistä ja vauhti muuttuu nopeasti ainoastaan ylöspäin. Tiukassa peesissä ajaminenhan on triathlonistille useimmissa (=peesikieltoisissa) kisoissa täysin hyödytön taito, mutta siitä on paljon iloa kun lenkkeilee itseä kovempikuntoisessa seurassa. On nimittäin ihan hillittömän hauskaa ajaa paljon kovempaa kuin mihin oikeesti yksin pystyisi. Matkaa kertyi lopulta 153.6km, aikaa 4:53, keskari oli 31.3km/h ja keskisyke 10 lyöntiä alle aerobisen kynnyksen, ei paha tässä vaiheessa vuotta.

Viikon pyöräkuuri taisi tehdä aika hyvää - pyöräjalkojen sielunelämä on sillein vähän jännää, että niille on joskus suorastaan välttämätöntä että niitä kiusataan ja ajetaan monena päivänä peräkkäin aivan loppuun ja sitten viimeisenä niitä periaatteessa särkee kokoajan, mutta sitä huolimatta ne tottelee ja tekee ihan just mitä pyydetään. Tästä myllystä kun palautuu ja superkompensoituu, niin sitten muuten kulkee! Muutenkin pyöräkunto vaikuttaisi tässä vaiheessa vuotta ihan lupaavalta ja jaloissa on jo 1200km pyöräilyä. Uusi pyörä on osoittautunut ehkä vielä ennakko-odotuksianikin paremmaksi peliksi ja sai myös Paavolta vahvan hyväksynnän. Ainoana miinuksena Paavo piti sitä, että jos tämä ite ajaa maantiepyörällä ja minä Felt IA3:lla, mun tiputtaminen suoraan vetoon on käytännössä mahdotonta, tai ainakin se vaatii pitkällisen väsytystaistelun. :)

Pyöräleiri oli siis menestys, mutta jottei tämä teksti vieläkään loppuisi, niin on ihan pakko tehdä ihan lyhyt off-topic, eli suomeksi aiheeseen liittymätön avautuminen sellaisesta aiheesta kuin anglismit. Siis mikä juttu se on, että triathlonpiireissä on alettu suomen kielen seassa viljelemään englanninkielisiä sanoja silloinkin, kun olisi olemassa ihan täysin käyttökelpoinen suomen kielinen sana joka tarkoittaa täsmälleen samaa asiaa? Pahinta on se, jos suomen- ja englanninkielisiä sanoja on lauseessa yhtä paljon, eikä oikein edes tiedä kumpaa kieltä nyt olisi tarkoitus käyttää. Somessa triathlon-aiheisissa jutuissa vilahtelee suomenkielisessä tekstissä sanoja, kuten juoksuformi (=juoksuasento), base-kausi (=peruskuntokausi) zone (=sykealue), training camp (=harjoitusleiri), head coach/swim coach/run coach (=päävalmentaja/uintivalmentaja/juoksuvalmentaja), TT-bike (=aika-ajopyörä), race-recap (=kisaraportti), all in (=täysillä) ja lopuksi henkilökohtainen suosikkini: triathlete-urheilija. (veikkaisin että tässä on nyt haettu sanaa triathlonisti tai vaihtoehtoisesti triatleetti)

 Eikö voitais päättää että puhutaan tai kirjoitetaan joko suomea tai sitten ihan kokonaan englantia? Onko noita oikeesti ihan pakko sotkea noin härskisti keskenään?

Tai mikäs minä oon tällasesta päättämään. Whatever.