tiistai 6. lokakuuta 2015

Tartu Linnamaraton 2015

No pitihän se vielä maraton juosta näin kisakauden päätteeksi ja kun kerran kotikaupungissa järjestettiin ja pääsin starttaamaan käytännössä kotiovelta. Lisämotiivi oli se, että meillä on tosiaan Paavon kanssa ollut sellanen "leikkimielinen" kilpailu siitä, kummalla on hallussaan kovempi maratonennätys. Paavo juoksi reilu vuosi sitten Nastolassa täyden matkan triahtlonilla 3:30, jonka jälkeen minä nokitin myöhemmin syksyllä Tartu Linnamaratonilla ajalla 3:27:47. Ehkä saatoin mainita tästä hallussani olevasta kovemmasta ennätyksestä Paavolle pitkin talvea muutamaankin otteeseen, kun tämä oli heti alkukeväästä hyvin määrätietoisena lähdössä Tahko Runin sileähkölle maralle, ihan vaan jotta loppuu se rehvastelu. Tämän vesitti säpäleiksi mennyt radiuksen pää, mutta Tahkon täysmatkalla perheen sisäinen ennätys riistettiin hallustani näytösluontoisesti 180km:n pyöräilyn reittiennätyksen päälle juostulla 3:25-ajalla. (teknisesti ottaenhan tässä skabassa ei saa mitään lisäpisteitä sillä miten ennen juoksua lämmitellyt - esim. pyöräilemällä 180km, se on maraton mikä maraton) Ja tämäkös minua kaihersi. Koska kyseessä oli kuitenkin vain pari minuuttia, näin tilaisuuteni koittaneen Tartu linnamaratonilla ottaa valtikka takaisin haltuuni.

Koska kaikki blogien kisaraportithan pitää aloittaa vastuuvapauslausekkeilla kuinka ennen tätä ei siis todellakaan oltu treenattu, totean tähän että Tahkon täysmatkasta oli kulunut puolitoista kuukautta ja tällä välillä olin harrastanut liikuntaa hyvinkin höntsämielellä, sairastanut yhden flunssan ja oksennustaudin ja tehnyt varsinaista maratonharjoittelua neljän lenkin verran. Lähdin kuitenkin itseluottamusta puhkuen viivalle. Koska kesä oli mennyt urheilumielessä vähän sippauksen rajamailla ja tunsin nyt palautuneeni siitä kaikesta, päätin ihan piruuttani tehdä tästä maratonista elämäni raaston. Ja voi pojat kuinka hyvin se onnistuikaan..

Lähdin reteästi yrittämään sellasta 3:20-3:25-välille sijoittuvaa aikaa. Ajattelin että ennätystä täytyy ainakin yrittää, koska "perusvarma normiveto" ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Startti oli klo 9, joten siinä puolisen tuntia ennen starttia kähdin kotoa, käppäilin mäen alas, lämmittelin 20min, jututin tuttuja ja menin lähtökarsinaan. 3:30-jänikselle totesin että toivottavasti ei juoksun aikana nähdä, mutta lupasin liittyä seuraan jos hyydyn täysin. Tämä on tosiaan sen näköinen tapaus, että uskoisin ainakin 3:30-aikaa havittelevien naisjuoksijoiden olleen hyvinkin motivoituneita pitämään hänet näköpiirissään. :) Stardipaugun kajahdettua lähdin liikkeelle ihan fiiliksen mukaan sellasella mukavan lennokkaalla meiningillä. Sykepannan olin jättänyt kotiin, koska se ei vaikuta tekemiseen mitenkään ja ainoastaan häiritsee. 2km jälkeen ohitseni tuli 3h jänis (Hups!) ja mietin että aloitusvauhti on vähintäänkin riittävä. 4km:n kohdalla minut ohitti 3:15-tempomeister. (Oho) Päätin vähän höllätä, vielä kun reitin ensimmäinen puolisko on profiililtaan huomattavasti toista raskaampi. 10km:n kohdalla kello näytti 46:57 ja olo oli ihan hyvä.

12km:n kohdalla alkoi pitkä ja hivuttava nousu joka kestikin peräti 2-3km. Vuosi sitten juuri tämän nousun jälkeen meinasin hyytyä täysin ja ihan sama homma nytkin. Kilomterivauhti painui 5min/km huonommalle puolelle vaikka kuinka yritin takoa. Mietin että onkohan tuossa kohti vielä jonkinlainen "haamunousu", jonka huomaa vain vauhdin hiipumisena.. 15-16km:n paikkeilla meinas olla ihan tosissaan synkkää ja kävin jossain aika syvällä mielen syövereissä kun laskeskelin jäljellä olevia kilometrejä. Ennen puolimaratonin väliaikamattoa reitti tasoittui ja askel alkoi taas rullaamaan. Puolikkaan väliaika oli 1:41 ja risat, eli vain 2min mun puolikkaan ennätystä hitaammin ja juurikin suunnitelman mukaisessa aikataulussa.

28km asti etenin oikein hyvällä taagilla, parhaillaan olin 3:25-alitukseen vaadittavaa aikataulua 2min edellä ja homma vaikutti hyvältä. Sitten alkoi se klassinen maratonin kolmenkympin seinä hiipiä vastaan. En ollut sitä koskaan ennen kokenut, joten mietin että tästä ne ihmiset varmaan aina puhuu ja joo, onhan tää kieltämättä ihan pe*seestä. 30km:n kohdalla alkoi olla ihan tosissaan ikävät oltavat ja piti alkaa keskittyä vain pistämään jalkaa toisen eteen: päässä vähän surisi, jalkoja särki aika perusteellisesti jokaisella askeleella, voin vähän pahoin ja koko touhu alkoi tympiä. Hoin sitten mielessäni Paavolta opittuja mantroja "muista että oot lempiharrastukses parissa", "läpsytät vaan menemään" ja "minä noppeemmin sitä noppeemmin", mitkä tuntuivat siinä vaiheessa aika huonoilta vitseiltä. Lohduttauduin myös miettimällä että Paavo raastaa samaan aikaan Vaarojen maratonilla ja tämän raasto tulee kestämään vielä suunnilleen tunnin pidempään kuin minun. Etenin kilometri kerrallaan sellasta 5-5:30/km-vauhtia ja yritin myös fiilistellä Tarton kauneimpia paikkoja - reitin viimeinen kymppi on nimittäin aika hieno! Lopun huumoripläjäyksenä sai vielä kiivetä Toomemäelle, heittää siellä kierroksen ja laskeutua jyrkkää alamäkeä täysin räjähtäneillä jaloilla Raekoja Platsille ja maaliin. Viimeisellä kilsalla kramppas vielä pallea oikein kunnolla ja ihan tosissaan sattui hengittää, joten loppukiri jäi aika vaisuksi.

Kello pysähtyi aikaan 3:28 ja risat, eli omasta ennätyksestä jäin vajaan minuutin ja tavoitteesta reilut 3min. Ei tuo nyt mitenkään luokaton juoksu lopulta ollut ja olen tyytyväinen että ihan rohkeasti lähdin yrittämään minulle melko kovaa aikaa - se nyt vaan ei tällä kertaa onnistunut. Paavokin saa pitää maratonvaltikkansa - toistaiseksi. ;) Tuli todettua, että on tuo maraton kyllä oikeesti aika raaka laji. Sitä kuvittelis että kun on neljästi jo juossut sen 42km, joista 2 täysmatkan triathlonissa, sen homman jo jotenkin osaisi. Mutta ei, siltikin voi vielä sillä viimeisellä kympillä tulla ihan kunnolla turpiin. Ehkä se just siksi kiehtookin niin paljon, eli maratonnälkää jäi vielä aika paljon.

Tässä postauksessa ei muuten ole kuvia, koska minä juoksin enkä kerennyt kuvaamaan ja sportfoto.ee:n materiaali on lähinnä hyvä opettavainen tarina siitä, kuinka nainen EI ole hehkeimmillään kun se juoksee maratonia.