perjantai 11. maaliskuuta 2016

Akuutti motti

Tosiaan juuri kun pääsin rivien välistä kehuskelemaan kuinka olen nyt tosi fiksu ja järkevä ja tajuan levätä heti kun meinaa väsähtää, onnistuin hölmöilemään jotenkin aivan käsittämättömällä tavalla. Tehtyäni onnistuneesti lastentautien eksamin, harrastin koko viikonlopun sellaista treenirellestystä ettei pahemmasta väliä. Sitten alkuviikosta olis vähän tehnyt mieli levätä, mutta enpä levännyt vaan päätin ottaa pikkupakkasista kaiken ilon irti ja hiihtoniilotin maanantaista keskiviikkoon oikein perusteellisesti. Torstaina oli ihan hyvä meininki spinningissä ja vielä juoksinkin matolla siihen päälle, tosin juoksin 24min puolen tunnin sijaan, koska yhtäkkiä tuli tunne että ei vaan huvita enää sitten yhtään. Itseasiassa kaikki hiihdotkin jäi vähän suunniteltua lyhyemmiksi kun en vaan jaksanut. Ja itseasiassa myös kotiin kävellessä meinasi kaikkina kolmena päivänä silmät painua kiinni, haukotuttaa ja meinasin nukahtaa tien varteen.

Tästä olisi tietysti voinut päätellä että nyt olisi hyvä levätä, mutta minä vaan tuskailin että on se kumma kun ei jaksa treenata, vaikka tässä on koko edeltävä viikko levätty. No yritin sitten ajaa pyörällä tehoja. Piti ajaa puolen tunnin veto, mutta pakotettuani jalkoja pyörimään kymmenen minuutin ajan, istahdin lootusasentoon spinningsalin lattialle ja otin puhelun Paavolle että mitäs minä nyt teen kun pitäis ajaa pyörällä tehoja mutta ei vaan jaksa ja oonko minä nyt heikko nyhverö kumitossu luuseri jos luovutan. Sain hyvin selkeän vastauksen että se on henkistä heikkoutta jatkaa väkisin jos on aivan selvästi montussa. Minä sitten pyörittelin kevyesti ja lopetin treenin aikaisemmin, suunnattoman ärtymyksen vallassa.

Seuraavana aamuna menin kuitenkin noortegrupin uintitreeneihin. Alku meni ihan ongelmitta, mutta kun piti uida 400m kovaa, en vaan jaksanut ja vedon jälkeen purskahdin itkuun, mikä ei ole minulle  treeneissä kovin tavallista toimintaa. Se nyt ei johtunut pelkästä huonosta uimisesta, vaan taustalla oli myös huolta tuolloin sairaalassa olevasta tärkeästä ihmisestä, joka tosin nyt on kotiutunut hyvävointisena. :) No joka tapauksessa taas tuli käsky vaan kelailla kevyesti loppuaika ja ehdoton kielto tulla juoksutreeneihin iltapäivällä.

Kotona tuskaillessani aloin sitten katsella treenipäiväkirjaa vähän sillä silmällä. Huomasin että edellinen lepopäivä oli ollut kaksi viikkoa sitten. Edeltävien puolentoista viikon aikana olin tehnyt mm.  4 uintitreeniä, joista 3 kovaa, 2 kertaa pyörällä tehoja, 3 reipasta hiihtoa, yhden reippaan juoksun, yhden 8:n opintopisteen tentin, yhden suullisen potilastentin ja kaiken tämän ohessa nukkunut aivan liian vähän.

Seuraavaksi tietysti herää kysymys, että mitäköhän minä oikein ajattelin kun ihan tosissani uskoin levänneeni koko edeltävän viikon? Näyttäisi siltä että minulla on vieläkin vähän opeteltavaa tämän kokonaiskuormituksen hallinnan kanssa. Nyt olen kuitenkin ihan oikeasti levännyt muutaman päivän ja taisin onnistua hyppäämään montusta ylös. Voisin kyllä yrittää jatkossa olla sen verran järkevä, etten ihan heti joutuisi sinne takaisin.

torstai 3. maaliskuuta 2016

"Sun asenne hengittämiseen on mun asenne treeneihin"

Enpä ole hetkeen kirjoitellut ihan vaan treenikuulumisia, joten ajattelin nyt olevan korkea aika.

Viime talvena Ainin tehdessä mulle treeniohjelmat omaksuin harjoittelussa selkeän jaksotuksen, jossa kahta kovaa viikko seuraa yksi kevyt viikko. Koulussa kuitenkin ensimmäiset kolme sykliä kestää 4 viikkoa jokainen, joten olen nyt kokeillut 3 kovaa - 1 kevyt - jaksotusta. Homma toimii siinä mielessä hyvin, että kevyt viikko osuu aina siihen kun perjantaina on tentti, jonka jälkeen voi aloittaa uuden blokin. Kolme viikkoa yhtäjaksoista treenimäiskettä on ehkä vähän pitkähkö aika: ensimmäisellä viikolla treenaaminen on ihan huippua, toisella viikolla ihan kivaa, mutta kolmannella alkaa jo kaikenlainen ulkourheilullinen kiinnostaa ja joudun hieman motivoimaan itseäni. Lepopäivä kerran viikossa tai puolessatoista viikossa on myös ihan ehdoton - yleensä sen tarpeen huomaa siitä kun ei vaan kulje. Jos väkisin jatkaa treenaamista, kykenee kyllä suorittamaan suunnitellut harjoitukset, mutta kropasta ei saa juuri mitään irti, treeni ei pure eikä se ole kovin mielekästä tai järkevää. Yhdellä täyslepopäivällä sen sijaan saa jo ihmeitä aikaan ja sen jälkeen kulkee taas.

Viikko-ohjelmaan on alkuvuodesta tullut antaumukselliset raastosessiot pyörällä. Toteutan nämä yksin spinningsalissa, traineria kun en vielä omista ja rullat sopivat vain palauttavaan pyörittelyyn. Avainharjoituksena on ollut Paavon bravuuri 2x20min anaerobisella kynnyksellä 5min palautuksella. Yksinkertaisen kaunista. Tavallaanhan se on ihan kamala harjoitus, mutta olen jotenkin onnistunut psyykkaamaan itseni uskomaan että tämä on ihan kivaa ja minä nautin tästä. Tai okei, en nauti, mutta vielä vähemmän nautin heikoista pyöräjaloista kesällä. Oikeanlainen musiikki auttaa tässä hommassa hyvin - Jumin Reisi ei vaan liiku tai ULLR soimaan, niin siinä pääsee hyviin tiloihin. Kerran olin juuri tekemässä vetoa, kun spinningsaliin tuli spinningohjaaja jonka kapeahkoa näkemystä naisista olen tainnut romuttaa aika perusteellisesti. Tämä katsoi minua hetken jollain tyrmistyksen ja huvittuneisuuden sekaisella ilmeellä, haki hervottoman kasan käsipyyhepaperia, ojensi sen minulle (ilmeisesti katsoi että hikipyyhe ei nyt riitä) ja lähti pois päätään pudistellen ja mumisten jotain että "jälle ta paneb üle.."

Viime lauantaina oli kiva treenipäivä kun tein kaksi treeniä Trismilen noortegrupin kanssa. Ensin uitiin 3600m  pitkä ohjelma ja sen jälkeen juostiin 13km ja 1:10 kevyttä pk:ta. Lenkillä valmentajalta tuli tiukkaa kommenttia jos lantio tipahti alas, joku kehtasikin lintata jalan kantapää edellä maahan tai tuli treeneihin hiukset geelillä laitettuna, koska "mees peab kole olema", eli miehen täytyy olla cool. Kuitenkin lenkin puolivälissä kaikki pysäytettiin, käskettiin tehdä lumipallo ja heittää kaveria sillä. Pienen keventävän lumisodan jälkeen jatkettiin lenkkiä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Erittäin hyvä meininki siis! Tosi kiva että minutkin on toivotettu tervetulleeksi treenaamaan mukana "fanijäsenenä", vaikka välillä tunnenkin itseni 25-vuotiaana hieman yli-ikäiseksi ja hitaaksi. :)

Että tällaista. Treenimeininki on hyvä ja ensi viikoksi lupaa sen verran lämmintä keliä, että haave maantiepyöräkauden avaamisesta elää vahvana!