tiistai 22. heinäkuuta 2014

Finntriathlon – hulvatonta menoa suosikkikisassa

Kauden ensimmäinen pääkisa tuli kisattua viime lauantaina ja oli kyllä kaikin puolin hieno viikonloppu! Näin jälkeenpäin voin tunnustaa, että lähdin kisaan aika vahvasti 20-24-vuotiaiden naisten SM-kultamitalin kiilto silmissä, tavoitteena saada nätti kolmen suora ennen siirtymistä aikuisten sarjaan.  Toinen tavoite oli hilata oma puolimatkan ennätys mahdollisimman lähelle viittä tuntia ja tehdä myös oma puolimaratonin ennätys siinä ohessa. Mielessä kävi mahdollisuus viiden tunnin alitukseen, mutta ajattelin sen vaativan aika ravakkaa ylisuoriutumista ja vähän hyvää tuuria. Jännitystä aiheutti kisaviikolla revennyt märkäpuku, mutta tilanne korjautuikin mitä parhaimmalla tavalla, kun Endurance Sports Finland ystävällisesti lainasi minulle kisan ajaksi Sailfishin G-Rangen. Pukuhan oli varmaan hienointa mitä mulla on koskaan ollut päällä, joten olin syystäkin aika riemuissani!
Tulin perjantaina iltapäivästä Kuopioon ja Paavon kanssa lähdettiin mummon ja ukin (kiitos vielä kerran lainasta jos tätä luette) asuntoautolla kohti Joroista. Ihan hyvin siinä sai illan kulumaan kisainfossa, pyörien katsastuksessa ja tuttujen kanssa kuulumisia vaihtaessa. Minä taisin simahtaa sänkyyn joskus kymmeneltä, kun Paavo jäi vielä tekemään välinesäätöjä. Viimeisen illan tankkaus tehtiin Paavon kokkaamalla ”Erittäin Hyvän Makuisella Makaronimössöllä jota on paljon.” Aamulla oli kisatäpinä ja tunnelma kohdillaan.
10537172_10152559829456575_7198922734339286752_n
Ninan kanssa ennen starttia :)
Starttipaukku pamahti 11.05, jolloin lähdin matkaan muiden nuorten sekä yleisen sarjan naisten kanssa. Uinti oli jokseenkin perustekemistä, mitä nyt yritystä oli vähän normaalia enemmän. Käsivetoni on aivan onnettoman surkea, mutta potkut melko hyvät, joten etenin käytännössä jaloilla. Viimeisellä suoralla huomasin vieressä tutun näköisen korkean kyynärpään ja tajusin että 5min perääni lähtenyt N25-29-sarjassa kisaava Ninahan se siinä. Oli kyllä hyvä hetki uida tärkeän urheilukaverin kanssa viimeisiä metrejä, heittää yläfemmat vedessä ja mennä yhdessä vaihtoon! Vaihto saattoi tosin molemmilta vähän venähtää kun jäätiin kannustamaan toisiamme. :D Äiti huuteli, että sarjani kärki oli 8min minua edellä, mikä oli 2min käsikirjoitustani vähemmän.
DSC_0385
DSC_0435
Heti satulaan päästyäni otin energiageelin ja juotavaa, mutta saman tien tuli oikein kunnon yökkäysrefleksi joka kesti sen verran pitkään että hetken pelkäsin laatoittavani pyöräreitin. Henkeäkään en meinannut saada, joten muutama minuutti piti ajella jarrukahvoilta ihan rauhassa. Onneksi helpotti aika äkkiä, joten pystyin menemään aeroasentoon ja aloittamaan jauhamisen. Sitten tajusin että sykelähetin johon olin vaihtanu patterit, ei toiminutkaan. Saisin siis annostella itselleni tuskaa ihan fiilispohjalta, onneksi se ei ole mulle suuri ongelma. Ensimmäiset 20km uinti painoi kropassa jotenkin poikkeuksellisen paljon, enkä oikein tahtonut päästä ajamisen makuun. Pikkuhiljaa uintihapotus alkoi helpottaa ja pyöräilytuntuma löytyä. Paavo ajoi jossain puolivälin paikkeilla ohi (oli lähtenyt 9min perään ”nuorten ikämiesten” sarjassa M30-34), jotain se huuteli mutten saanut selvää mitä. Sen verran hyvällä vauhdilla meni kyllä ohi, että oletin että kulkee hyvin. Kuulemma oli huutanut että ”kadenssi ylös” kun oli katsonut että nyt murikoidaan siihen malliin että ei paljoa tyttö juokse tuon jälkeen.. Jossain vaiheessa takaa tuli N25-29-sarjan Mirka ja Aino, joiden kanssa taitoin matkaa ehkä kymmenisen kilometriä. 10m välin arvioiminen ei ole kovin helppoa kun ajetaan samaa vauhtia peräkkäin, mutta ohi ajanut peesivalvoja hymyili ja näytti peukkua, joten sain mielenrauhan. Loppuvaiheessa puutunut ahteri alkoi aiheuttaa ongelmia, jouduin ajamaan putkelta ihan huvikseni ja Mirka ja Aino karkasivat näköpiiristä. Näköjään tilanne vaatii lisää pitkiä pyörälenkkejä..
DSC_0499
Olin laskeskellut, että sarjassani kisaava Jasmin Pienimäki olisi saatava kiinni pyöräilyn puoliväliin mennessä ja onnistua latomaan mielellään 10min etumatka, jotta tämä ei juoksisi minua kiinni. Kun tämä tulikin kiinni vasta 80km ajamisen jälkeen, ajattelin voiton olevan todennäköisesti menetetty peli. Pääsin kuitenkin pois Jassun näköpiiristä ja sain lähteä juoksemaan yksin ns. tuli pe*seen alla odottaen milloin takaa tultaisiin kovalla vauhdilla ohi.
DSC_0521
Tarun kanssa taitettiin matkaa yhdessä
DSC_0520
Juostessa vasta tajusin että tässähän on hiillostavat oltavat ihan kirjaimellisestikin kun lämpoöä oli varmaan lähemmäs 30C ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Treeneissä olen onnettoman huono helteessäjuoksija, mutta kummasti sitä vaan pystyy toimimaan kun on motivaatio kohdillaan. Eihän se tietenkään erityisen hyvältä tuntunut, mutta puolimatkalla pitää kestää vähän epämukavuutta. Pyöräilyn turruttamilla jaloilla läpsytti yllättävän kevyesti nelosella alkavia kilometriaikoja ja kiitos teräksisen kisavatsani, pystyin nauttimaan nestettä ja geeliä juuri niin paljon kuin tarvitsi. Kannustus oli kohdillaan ja sekös siivitti tällaisen kehuilla käyvän tapauksen vähän vielä kykyjään kovempaan vauhtiin. Kylmät pesusienet olivat kova sana ja reitin varrella olevat kyläläiset puutarhaletkuineen auttoivat suuresti ryytynyttä juoksijaa! Juoksuosuus juostiin kolmena 7km:n kierroksena, joilla oli mäkeä ihan topakasti. Vaikeimmat hetket olivat viimeisen kierroksen puolivälissä, kun matkaa oli vielä yli 10km jäljellä, silmissä vähän sumeni ja ja nestehukasta kertovat vilunväristykset ilmoittelivat itsestään. Tein sitten kahdella seuraavalla huoltopisteellä ihan perusteelliset korjausliikkeet ja kietaisin yhteensä 5 mukillista urheilujuomaa ja pari geeliä. Eväät alkoivatkin potkia ilahduttavan nopeasti ja viimeinen kierros meni suorastaan riemullisissa merkeissä. Välillä vilkuilin taakse ettei kilpakumppanit pääsisi yllättämään, mutta kukaan ei uhannut keulapaikkaani.
DSC_0500
Hienoin hetki oli kyllä juosta maalisuoralle kun kuulutettiin että sieltä tulee naiset 20-24-sarjan voittaja Iina Lumiaho. Yhtäkkiä ei väsyttänytkään yhtään, joten otin asianmukaisen loppukirin ja maalisuoratuuletukset. Aika oli 5:04:25, ja vaikka viiden tunnin alitus nyt vielä jäi to do-listallani, en jaksanut paljoa siitä murehtia maalissa, vaan nauttia voitosta täysillä.
10487282_10152559829601575_8689919620334805700_n
Noin niinku loppuyhteenvetoma: uinti 37min ja risat on yllättävän kelvollinen täysin lahjattomalle uimarille, pyörä olis saanut kulkea vähän kovempaakin kun on kuitenkin sponsoripyörä käytössä ja kovat puheet. (91km, 3h 38min, keskivauhti 34.6km/h) Jatkossa treenaan pyöräilyä enemmän ja puhun siitä vähemmän.  Juoksu yllätti iloisesti, etenkin olosuhteet huomioonottaen. Alisuoriutuminen juoksussa vaikutti lauantaina olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, joten olen tyytyväinen että minuun helle näköjään vaikutti hyvin vähän. Edellinen 1:46:54-puolimaratonennätys vaihtuu nyt lukemiin 1:42:57. Kokonaisaika oli tänä vuonna 5:04:25, eli viime vuoden ajasta lähti 13min. Kaikista ikäryhmänaisista olin 4.
Voisin tietysti alkaa nyt vähätellä, kuinka tämä on ”vain ikäluokkamitali” ja yleisen sarjan palkinnoille on vielä yli 15min matkaa tai jotain vastaavaa, mutta en sitä tee, koska olen oikeesti aika ylpeä että olen saanut itseni viidessä vuodessa höntsälenkkeilijästä kuntoon, jollaisesta en vielä silloin viisi vuotta sitten edes haaveillut. Eikä siitäkään nyt niin kovin pitkään ole, kun mietiskelin että olispa hienoa kyetä juoksemaan vaikka puoli tuntia yhtä soittoa ja kehtaiskohan ostaa juoksutrikoot vai näyttäisinkö niissä hölmöltä. Minulle tämä on iso juttu ja antoi taas paljon itseluottamusta tulevien triathlonhaaveiden toteuttamiseen. :)
Mitä taas kisaan ja järjestelyihin tulee, niin taas oli ihan huippua kisata ja mitään valittamista en keksi mistään. Suuret kiitokset siis kisan järjestäjille, talkoolaisille ja kilpakumppaneille! Se kuuluisa Joroisten henki tuli taas todettua ja oli hauskaa kannustaa tuttuja ja tulla itse kannustetuksi kisareitillä. En tiedä mikä tuossa kisassa on, että siellä on joka kerta onnistunut vähän ylisuoriutumaan. Joroisten juoksureitistä sanotaan että ”siellä ei mitään ennätyksiä tehdä”, mutta mä oon nyt kolme kertaa rikkonut siellä puolimaratonennätykseni. :D (Saattaa myös kertoa siitä, että olen paatunut nylkky, ja ei-triathlonjuoksussa harvinaisen kyvytön tapaus) Palailen tässä kyllä ihan pian takaisin maan pinnalle ja lopetan tämän hehkutuksen, älkää olko huolissanne. Nyt olen joka tapauksessa erittäin hyvällä mielellä tästä kisasta. Onnea vaan kaikille Joroisissa onnistuneille ja maaliin sisulla tulleille! On tämä hieno laji.