maanantai 9. syyskuuta 2013

Maraton - check!

Vaikka elämän tarkoitus ei olekaan joku maratonin juokseminen, niin kyllähän se nyt jokaisen itseään kunnioittavan kestävyysniilon (=status, jota tavoittelen) kokemusrepertuaariin kuuluu. Täräytin tosiaan ilmoittautumisen Kuopio maratonille tuossa joitakin viikkoja sitten ja Kuopio triathlonin jälkeen olen huolella yksipuoleistanut harjoitteluani. Jotenkin siltikään en ollut juossut yli 20km:n lenkkejä edellisen vuoden aikana enempää kuin 3, joista yksi oli Otepää-Elva jooksumaraton, toinen oli Finntriathlonin juoksuosuus ja kolmannella oli niinkin fiksu tarkoitusperä kuin krapulan parantaminen erään hauskan illan jäljiltä.. No ei siitä sen enempää. 

Verryttelynä puolisen tuntia rullilla - toimi!

Olen aina suhtautunut maratoniin vähän kauhunsekaisella kunnioituksella, eikä rehellisesti sanottuna käytännössä koskaan ole todellakaan ollut fiilistä, että kiinnostaisi vähääkään juosta 42.2km yhtäsoittoa. Kuitenkin triathlonjuoksusta (=juoksusta erittäin tönköillä ja hapokkailla jaloilla) tykkään oikeinkin paljon, ja hiljattain pahentuneen täysmatkakuumeen selättäminen taitaa edellyttää sitä, että kykenen juoksemaan sen 42.2km. Vaikka olen jokaisessa triathlonkisassa juossut kovempaa kuin rehellisissä juoksukisoissa, halusin käydä juoksemassa sen maratonin ensin ihan ilman mitään perusteellisia alulämmittelyjä. Kokoajan olen ajatellut että juoksen maratonin "sitten joskus kun kerkeen oikeesti treenata juoksua", mutta nyt päätin että hitot, ei tää tästä juoksemalla parane, ja päätin tehdä sen nyt. 

OMG

Kyseessä oli aikalailla hyppy tuntemattomaan: vaikka tiesin että kestän tarvittaessa 3-4h aika kovaakin hengästymistä, ei paria tuntia pidemmistä juoksenteluista ollut minkäänlaista kokemusta, ja olin kuullut paljon juttuja siitä maagisesta "kolmenkympin seinästä" maratonilla. Omaa peruskestävyyttäni en epäillyt yhtään, mutta jalkojen iskunkestävyys oli se suurempi arvoitus. Aika nöyrätä tyttönä siis lähdin liikenteeseen. 

Vielä hymyilyttää

Mutta se jaaritteluista. Kisa-aamuna fiilis oli hyvä ja jotenkin olin saanut itseni täysin uskomaan että kyllähän mä nyt yhen maratonin juoksen, ei oo ees paha. Kisapaikalla sain viimeiset vinkit Kuopiolaiselta kestävyysjuoksulegendalta Laukkasen Kimmolta, alias TV-Hartilta. Kuulemma eka puolikas kannattais ottaa rennosti ja rupatella ihmisille, koska siitä se kärsimys sitten kyllä alkaisi. Vinkkiä tuli noudatettua ja se toimi. Ekan kympin juoksin Paavon ala-asteaikaisen partiokaverin miehen kanssa suunnitellen mm. osallistumista eukonkannon maailmanmestaruuksiin. Sitten oli pidettävä luova tauko bajamajassa ja juoksukaverini karkasi ulottumattomiini. Paavo onneksi pyöräili vierellä ja viihdytti kertomalla mm. inttijuttuja ja syöttämällä geeliä. Ekan puolikkaan lopulla meinasi jalat alkaa painaa huolestuttavasti ja hetken mietin että mitäköhän tässä vielä saakaan kestää seuraavat pari tuntia. Paavokin pani tämän merkille, kaivoi kofeiinipitoisen energiageelin taskustaan ja antoi sen minulle kera napakan kehotuksen että alappas syödä. Eka puolikas taittui aikaan 1:58.

Kääntöpaikan jälkeen kofeiini alkoi potkia ja paatuneella kahvinjuojalla lähti keulimaan. Ihan yhtäkkiä sain kuin uudet jalat. Syke paukutti yli 180:ssä, mutta jalat rullasi ja hoin mielessäni että "tää on Joroisten juoksuosuus, ei oo ku puolimaratoni ja sen nyt voi jo takoa täysiä." Kolmas kymppi meni kuin huomaamatta ja aloin odottelemaan kolmenkympin seinää saapuvaksi. Sitä ei sitten koskaan tullutkaan, vaan juoksu tuntui kokoajan aikalailla samalta. Vasta viimeiset 4km joutui irvistämään tosissaan, mutta silloinkin helpotti kun tiesin että kohta pääsisin maaliin. Maaliin tulin ajassa 3h 52min 10s, tokan puolikkaan oltua 4min nopeampi kuin ensimmäinen. Ihan nätti negative split ekalle maralle. :) Salaisena tavoitteena ollut 4h alitus onnistui, enkä kävellyt käytännössä yhtään.

Noin niinku yhteenvetona, eka maratoni onnistui paljon paremmin, nopeammin ja kivuttomammin kuin osasin mitenkään odottaa. Olin henkisesti varautunut paljon pahempaan ja pitkäkestoisempaan tuskaan, enkä olis uskonut että jo viimeisen kympin aikana suunnittelisin seuraavaa koitosta. Paavo oli suuri apu kun pyöräili mukana, piti huolta että muistin syödä geelejä, kertoi juttuja, ei ihme kyllä kuittaillut yhtään, antoi juomaa pullosta (ei tarvinnut viskoa pahvimukeja päin naamaa ja toivoa että jotain menee suuhunkin) ja olihan sillä myös aika hyvä vaikutus henkiseen puoleenkin kun tiesin että musta pidetään huolta. <3 Jotain tuli varmaan tehtyä oikein kun onnistuin tekemään ihan ravakan ylisuoriutumisen - ens kerralla yritän vain toistaa kaiken mahdollisimman samalla tavalla. Tähän on hyvä lopettaa 2013-kisakausi, alkaa viettää vähän offseasonia (jota muuten odotan innolla - pääsee treenaamaan ihan mitä huvittaa ja miten paljon huvittaa eikä tarvii herkistellä!). Maratononnistuminen antoi myös paljon lisää uskoa ensi kesän täysmatkaprojektiin - nyt uskaltaa lähteä yrittämään maratonin juoksemista 3.8km:n uinnin ja 180km:n pyöräilyn päälle.


Nina ensiapuryhmässä :)

Jeee!

Mitsku
Surkastutettu juoksijan haba



sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kuopio Triathlon - lahjaton uimari olympiamatkalla

Triathlonkesä tuli päätökseen eilen, kun pääsin harrastamaan nautinnollista raastoa kotikisassa Kuopio Triathlonissa. Matkana oli olympiamatka, eli 1500m uintia, 40km pyöräilyä ja 10km juoksua. Osallistuin alle 23v-naisten SM-sarjaan jossa peesaaminen on sallittu, eli tiesin että hidas uimari kiroaisi uimahallissa viettämättömiä tunteja matkan aikana vielä moneen otteeseen. Hyvästä pyöräkunnostakaan ei paljoa ole hyötyä, kun kovat uimarit karkaavat yhdessä vuorovedolla aika kauas, eikä niitä kovin helposti saa yksin ajettua kiinni, ainakaan 40km:n aikana. Odotukset olivat siis vähän skeptiset kun tiesin että sarjani huikeista neljästä osallistujasta ainakin kaksi on kovia uimareita. Kuitenkin tykkään kisaamisesta oikeesti paljon, joten altavastaajan asema ei paljoa häirinnyt ja odotin kisaa ihan innolla.

Meikit meinas levitä, onneks äiti auttoi korjaamaan tilanteen.<3
Stardipaugu!
En liiemmin ottanut menestyspaineita, vaan päätin vain edetä jokaisen osuuden niin kovaa kuin lähtee ja nauttia urheilujuhlan tunnusta täysillä. Starttiviivalla olikin aika hienoa seistä rivissä ja katsoa järvellä näkyviä merkkipoijuja, kun taustalla soi Pirates of the Carribeanin tunnusbiisi. Pian musiikki hiljeni, ilmoitettiin että 30s lähtöön, hetken aikaa kuulin vain oman sykkeeni, sitten starttipaukun ja se oli menoa. Ehkä hienoimpia urheiluhetkiä mitä tiedän. :) Uinti tuntui kulkevan ihan hyvin, tatsi oli kohdillaan ja mieltä lämmitti se, ettei tarvinnut uida yksin ja takanakin taisi vielä tulla joku. Kuitenkin taas tuli todettua - iskää lainatakseni, että "tekniikka on ihan hyvä, mutta vauhti vaan on helevetin hidas." Yritys alle 30min uintiin oli kova, mutta vähän pidempään taisin siellä vedessä kuitenkin viihtyä. Uintiin sisältyi kaksi kierrosta, joiden välissä käytin rampilla, josta piti hypätä pää edellä veteen uudelle kierrokselle. Mun hyppy oli kyllä lähinnä mahaplätsi.

Sinne läks
Uinti-pyörä vaihto sujui ongelmitta, mitä nyt maantiepyöräilijäuskottavat Bontini eivät ole kovin nopeat pukea jalkaan.. Pyörällä sain melkein heti kiinni pari juuri ennen minua rantautunutta naista ja aloin viritellä vuorovetoa. Saaristokadun päähän edettiin kolmestaan, kunnes leppoisa vauhti alkoi kyllästyttää, lisäsin omalla vetovuorollani vähän kierroksia ja huomasin toisen naisista tippuneen peesistä. Mukaan jäänyt oli samassa sarjassa kuin minä, totesi ettei välttämättä kestäisi vuorovedossa sen hetkistä vauhtia enää pitkään, joten tein räväkän iskun pienehköön mäkeen ja sain tämän kertalaakista tiputettua peesistä. Edessä näin yhden selän, päätin ottaa sen kiinni ja katsoa saisiko siitä kovempivauhtista vetoapua. Peesissä tämä kesti aika hyvin, mutta koska taas sain tehdä vetohommat yksin, päätin iskeä irti. Vähän ennen kuin tultiin kierroksen vaihtoon jossa oli paljon yleisöä, himmailin kaarteeseen hetken ja vaihdoin isolle eturattaalle, latasin suoralle niin kovan spurtin kuin reisistä lähti ja jatkoin matkaa itsekseni. Tokan kierroksen ajelin yksin ja seurailin tilannetta - yksi kova uimari oli yksin jonkin matkan päässä minusta, joten aloitin takaa-ajon. Kolmannen kierroksen loppupuolella sain hänet kiinni ja sovittiin että edetään vuorovedolla. Kuitenkin vauhti tuntui hitaammalta kuin mihin olisin yksin pystynyt ja kyseessä oli mun sarjalainen jonka juoksukunnosta en tiennyt mitään, joten päätin lähteä pyörällä karkuun ja yrittää kasvattaa eroa ennen juoksuosuutta. Himmailin vähän ennen kierroksen vaihtoa, keräsin voimia ja jälleen onnistuin iskemään irti tiukan mutkan jälkeen yleisön edessä. Hetki piti latoa täysillä jotta sain väliä kasvatettua tarpeeksi, mutta sen jälkeen aloin jo vähän löysätä. Kierroksen lopussa sain napattua vielä yhden selän, karistettua tämän kannoilta ja lopussa päätin ekaa kertaa kokeilla saisinko kengät vauhdissa pois jaloista. Se onnistui, mutta aloitin riisumisen ehkä vähän liian aikaisin ja sainkin polkea ihan hyvän matkaa paljaat varpaat Bontien päällä.

Tokaan vaihtoon tulin sarjani toisena, vaihto sujui ongelmitta ja juoksu lähti rullaamaan tutun tönkösti. Minkäänlaista vauhti- tai sykemittaria ei ollut, joten piti vain mennä fiiliksellä niin kovaa kuin pääsen. Kannustus reitin varrella oli ihan huikeaa, eikä siinä nyt senkään takia kehdannut alkaa hidastelemaan. U23:n naisia ei ollut hengittämässä niskaan, mutta yritin kuitenkin edetä mahdollisimman rivakasti. Sarjani voittaja oli tehnyt sen verran suvereenin vedon ja meni niin kaukana edellä, ettei kiinniottamisen toivoa ollut olemassakaan ja päätin vain säilyttää hopeasijan. Nina ilmoitti jossain vaiheessa reitin varrelta että alle 2h35min on mentävä ja minähän tein työtä käskettyä. Saihan siinä läpsyttää menemään ihan tosissaan, mutta juoksu oli tönkköjen ekojen kilsojen jälkeen lähtenyt rullaamaan ihan hyvin. Maaliin tulin toisen sijan säilyttäneenä ajassa 2h 34min 40s ja entinen kympin ennätys (48:22) meni ihan reilusti rikki ja kirjataan nyt ajalle 46.58. Maalisuoratuuletuksiin panostin nyt ihan erityisesti.:) Fiilis maalissa oli väsyneen iloinen, kun kaikki oli mennyt aikalailla nappiin ja kiirehdinkin kannustamaan reilu tunti minun jälkeen startanneita Paavoa ja iskää. 
Pyöräilyreidet kaartamassa maalisuoralle, vielä ei tuuleteltu. :D

Jeeee!
Ohi on
Onnitteluhalaus Ninalta:)
Paavo onnistui myös nappamaan M30-34-sarjan hopeaa, kaverilleen hävinneenä ja ihan onnistuneen suorituksen tehneenä. Iskä ylitti odotukset alittamalla 50v-poikien sarjassa 3h, eikä kävellyt juoksuosuudella kertaakaan! Hieno päivä kaikenkaikkiaan, kotikisassa on aina hienoa kisata, kannustuksen määrä ilahdutti ja äkkiä mietittynä kaikilla tutuillakin tais mennä vähintäänkin hyvin.:)



Kuvassa kolme ihanaa, joista kaksi ovat Cervelo ja Zippin levykiekko

Koko porukka iloisena :)

Kuva-arvoitus: Ketkä ovat taustalla olevassa kuvassa?

:)



maanantai 5. elokuuta 2013

Puruvesiajot

Olipas mukava viikonloppu Punkaharjulla: asuntoautoretkeilyä, älyttömän hienoista maisemista nauttimista ja siinä sivussa vähän käänneltiin kampia kilpaa. Ukki vielä ystävällisesti lainasi asuntoautoaan meille ja se oli aika hyvä piste i:n päälle.

Rullailua
Lauantaina iltapäivästä suunnattiin kohti Punkaharjua ja pian saikin alkaa valmistautua kisan ensimmäiseen osioon, 11.5km pitkään aika-ajoon. Tuunatulla maantiekalustolla ajelin edelleen, mutta kun alla oli kivasti suhisevat FFWD:n kiekot, ei paljoa tempopyörän puute painanut mieltä. Verryttelyt tein poikkeuksellisesti irtorullilla, kun iskän ostamat sellaiset liikenivät mukaan. Tuntui toimivan hyvin, kun jalat todella sai pyörimään ilman minkäänlaista "runttausta." Tempon ajaminen tuntui asiaankuuluvan pahalta ja reitin mäkisyys pääsi vähän yllättämään. Eka puolisko oli suomeksi sanottuna helvetillistä kärsimystä, joka ei tuntunut loppuvan koskaan. Huikean kauniit maisemat reitillä kylläkin vähän helpottivat ainakin henkistä tuskaa. Kääntöpaikan jälkeen edelleenkin kaikkialle sattui, mutta silloin alkoi kuitenkin kulkea sen verran, että sen kivun kesti, kun kokoajan kuitenkin tuntui ihan etenevän. Lähtö ja maali ei suinkaan olleet samassa paikassa, vaan starttiviivan jälkeen sai vielä kääntyä aika terävästä kulmasta ja kiivetä ihan täräkän mäen ylös. Eihän se ihan silkkaa nautintoa ollut. Maalissa olin ajassa 19:23, keskarin ollessa reilut 35km/h. Saishan se noin lyhyessä rykäisyssä olla lähempänä neljääkymppiä, mutta kuitenkin tuntui, että sain tiristettyä aikalailla sen irti mitä sinä päivänä lähti, ja reitin vaativuus varmasti verotti vauhtia. Naisia oli skabassa 5, yksi pääsi 18s kovempaa kuin minä, joten nappasin kakkossijan, johon olin oikein tyytyväinen. En nimittäin huonolle hävinnyt.
Who's zoomin' who? Kuva Suberpolkijat
Startissa. Kuva: Suberpolkijat
Raastoaaaa!


Illalla nautiskeltiin Harjunportin burgerit ja ranskalaiset ja keskityttiin palautumiseen. Asuntoauto ajettiin yöksi temporeitin varrella olevalle levikkeelle ja oli muuten hienot maisemat kun katsoi ikkunasta! Siinä istuskellessa ja metsäpoluilla kävellessä unohti hetkeksi kokonaan olevansa kisareissulla, vaan fiilis oli enemmänkin kuin leppoisalla kesälomaretkellä.:)

Illalla


Lauantaiaamuna herättiin virkeänä (yleensä kohtalaisen aamu-unisen Paavon eka kommentti kellon pärähdettyä soimaan 7.30 oli suupielet korvissa että "oijoijoi on tää vaan niin siistiä!") ja alettiin hetken aamuisten maisemafiilistelyjen jälkeen keitellä kahvia, tempoa aamupalaa ääntä kohti ja ajoasuja päälle. Pian hyppäsin skorppioonin kanssa rullien päälle ja ai että oli muuten ketterä olo kun ei ollut lisätankoja riesana!
Aamulla
Reissukaveri
Aamukahvit
Urheilijan aamupala: mansikkajugurttia, kaurahiutaleita ja suklaapaloja.
108km pitkän yhteislähdön startatessa alkuun köröteltiin 3km turva-auton perässä n. 20km/h-vauhtia. Vapaan vauhdin alkaessa lähdettiin ihan rapsakasti liikenteeseen ja reidet saivat kyytiä vauhdin sahatessa 40-45km/h-välillä. Tasaisilla pätkillä ei ollut suuriakaan ongelmia, mutta heti kun tultiin vaikka tiukkaan kaarteeseen, otin pahan tapani mukaan vauhtia tarpeettoman paljon pois ja kärsin siitä heti mutkan jälkeen kun yhtäkkiä sai kiihdyttää niin kovaa kuin ikinä lähtee, jottei peesit pääsisi karkaamaan liian kauas. (Paavon tehomittari oli monestikin näyttänyt yli 800W:n lukemia, eli ei ihme jos mua vähän hengästytti..) Reilut 16km kestin sitä rynkytystä, kunnes yhden kaarteen jälkeen huomasin taas klassisesti olevani porukan viimeisenä, väli edessäajavaan kasvoi pariin metriin ja seuraavaksi katselin kuinka peesit katosivat kauas horisonttiin, vaikka kuinka pyöritin kampia sen mikä jaloista irtosi. Kuulemma pian tämän jälkeen Jarmo Rissanen oli iskenyt irti, lähtenyt jonkun vetokaverin kanssa omille teilleen ja meno pääjoukossa oli tasoittunut oleellisesti. Tipahtamiseni jälkeen takaa tuli aika äkkiä joku 6:n miehen letka, johon hyppäsin messiin ja loppumatka taittui mukavan tasaista vauhtia. Vapaa-ajon keskivauhtimme oli 36.7, enkä juurikaan kärsinyt vaan fiilis oli ennemminkin kuin lenkillä olisi. Näköjään tiukassa peesissä oleminen tasaisessa vauhdissa alkaa jo sujua, mutta se pyöräkisoille ominainen rykiminen vaan edelleenkin on aika suuri kompastuskivi ja murhaa mun jaloille. Sen opetteleminen on edelleen "to do-listalla.." Maaliin tultiin vajaassa kolmessa tunnissa, ja koska jaloissa tuntui viimeisillä kilsoilla olevan vielä paukkuja, ne piti tyhjentää ja mennä vetämään viimeiset 2km niin kovaa kuin lähtee, vain jotta porukan miehet pääsivät kuittaamaan viimeisessä mäessä ohi. Maaliin tulin toisena naisena - voittaja oli kestänyt pääjoukossa melkein loppuun asti, joten siihen mulla ei olisi jokatapauksessa ollut mitään sanomista. Onnistuin tekemään tämänhetkisellä kunnolla ihan hyvän ajon ja siihen voi olla tyytyväinen. Kokonaiskisan toinen sija säilyi ja ainahan ne pokaalit lämmittävät mieltä. :D

Tutussa peesissa toistaiseksi.<3 Kuva Suberpolkijat
Pääsin podiumille.:)

Ajoasun rusketusrajat terävöityivät, aurinko paistoi, jalat tuli taas hetkellisesti tuhottua, seura oli parasta mahdollista ja muutenkin oli kaikin puolin tosi mukava reissu. Näitä voisi tehdä useamminkin. :)
Iloinen kisaaja