maanantai 24. helmikuuta 2014

Sohjoa! Kitkaa! Vastetta! Hiekkaa!

Noniin, ura numerolappuhiihtelijänä on nyt avattu  - vieläpä varsin elämyksellisissä olosuhteissa. Myönnettäköön, että matkan aikana huumorintaju oli hetkittäin hivenen tiukilla, muttaa juuri ja juuri se kuitenkin riitti maaliin asti ja maalissa hymyilytti aika paljon.
-
_full
koukkupolvilla mäkeä ylös
-
Tulin perjantai-iltana Savonlinnasta Kuopioon ja ilta menikin viimeisiä säätöjä tehdessä. Tai siis Paavolle iski kriisi kun tämä päätti vielä uusia minun suksien pidot ja heilui ympäriinsä tehden kaikkia hiihtokisavalmisteluja, joista minä olin onnellisen tietämätön ja stressitön. Muistin kyllä itsekin viimehetkellä panna vähän hikiset hiihtovaatteeni pesukoneeseen, jotta sain ne seuraavana aamuna raikkaana ja melkein kuivana päälle. Lauantaiaamuna kello soi 4.00, jotta kerkesin hyvin tehdä tärkeät kisavalmistelut, kuten juoda puolikkaan pannullisen kahvia ja meikata. Mulle on joskus naureskeltu kisoihin meikkaamisesta, mutta se nyt vaan kuuluu mulla näihin ”yhdestä en luovu”-juttuihin. Menoa ei väri naamassa ole vielä koskaan hidastanut ja mulla nyt vaan on parempi fiilis kisata kun silmät erottuu päästä. Ja pitäähän tässä touhussa myös yrittää säilyttää edes jonkinlainen sukupuoli-identiteetti.
Poimittiin Timo ja Aavee kyytiin ja ajeltiin Lahteen. Matkalla satoi vettä ja Paavo alkoi jo vaikuttaa vähän huolestuneelta voiteluolosuhteista. Minua taas huolestutti lähinnä vettä kestämätön ripsivärivalintani. Kisapaikalla alettiin testailla suksia ja olo oli melko pro tehdä sitä Kari Variksen vierellä. Todellisuus kyllä iski aika pian kun päädyin ylämäkeen kontalleni, mutta ei siitä sen enempää. Pitoja oli vähän lisättävä, mutta yhden miehen voitelutiimini lunasti vankkumattoman luottamukseni loihtimalla käyttööni täydellisesti pitävät, mutta silti liukkaat kapulat.
Itse hiihdosta on oikeastaan aika vähän kerrottavaa: kaaduin kahdesti, latua ei oltu pystytty vähäisen lumen vuoksi ajamaan (=useimmiten latua ei ollut) ja välillä kuumotti kun ohitse lappoi ikänsä hiihtäneitä patuja ja tunsin olevani tientukkona. Heikkaakin tuli välillä vastaan. Yläkroppa meni aika kiitettävästi hapoille kun yritin näillä narukäsillä edetä tasurilla. Parhaat hetket oli Messilässä kun kuulutettiin että ”sieltä tulee Iina Lumiaho Kuopiosta hienosti mäkeä ylös!” ja kun Elisan siippa Tuomas piti muutamien kilometrien ajan seuraa juuri kun minulla oli meneillään se heikoin hetki. Tämä myös ystävällisesti totesi, että ”oot sä varmaan vähän käynyt lenkillä kun jaksat tuollein pomppia noiden suksien kanssa.” Lämmitti mieltä. Loppumäen laskettelu stadionille tultaessa oli hieno hetki ja maalisuoralla oli aivan pakko parantaa yksi ynnämuut-sija ja kuitata ohi minun kanssa aika pitkän matkaa hiihtäneestä naisesta. Ajattelin siinä vimeisillä voimilla tasuria tyrkkiessäni Sami Jauhojärveä parisprintin loppusuoralla. Vaikka matkan aikana mietin muutamaankin otteeseen että massahiihdot on syvältä, aloin jo maalissa suunnitella seuraavia hiihtoseikkailuja. Oh well..
-

iloinen hiihtäjä maalissa
iloinen hiihtelijä maalissa :)
-
Sukset pelasivat hyvin ja siitä on täysin kiittäminen Paavoa. Kuten myös siitä, että tiesin missä piti olla milloinkin ja mitä ottaa mukaan. Minusta kyllä pidettiin huolta ja se teki ekaan massahiihtoon lähtemisestä aika paljon helpompaa. Sijoitus yllätti iloisesti: olin yli 300:n naisen joukosta 74, mikä on häkellyttävän hyvin ottaen huomioon että vielä nelisen viikkoa sitten en edennyt pertsalla käytännössä mihinkään. Itseasiassa Paavolle kuuluu kiitos myös hiihdonopetuksesta. Nyt pitää varmaan lopettaa kirjoittelu ennenku menee liian lässytykseksi. :D Oli kyllä mukava reissu – kiitos koko seurueelle!
-
1619435_10152228432881575_398016763_n
<3