Voisin lisätä tuohon ”mitä opin Mallorcalla” – listaan vielä sen, että jos treenaa viikossa enemmän kuin normaalisti kolmessa viikossa, siitä palautumiseen menee helposti kaksi viikkoa. Edellisessä tekstissä jaetut käytännön vinkit eivät onneksi juuri koskeneetkaan treenileirin urheilullista sisältöä – sitä kun ei tehty ihan täysin kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Varma tapa räjäyttää jalat on ajaa yli 6h lenkkejä, joiden aikana tykittää 5-10km pitkiä mäkiä täysillä ylös. Tämä jalkojen räjäytys oli kuitenkin ihan laskelmoitu juttu, koska tiesin että reissun jälkeen olisi luvassa useampi viikko kovan tason nörtteilyä ja painehaavojen hankkimista gluteus maximuksiin. Sehän on helpointa kun jalat savuaa siinä määrin, ettei lenkille lähtö tule mieleenkään.
Koska edellinenkin Paavon viisauksia sisältänyt juttu oli suurmenestys, niin taidanpa jakaa niitä vielä vähän lisää, koska ei tämä mitään salatiedettä ole ja nämä jutut osaisi varmasti kertoa moni muukin. Ite en olis kuitenkaan välttämättä keksinyt jos kukaan ei olis kertonut.
-
(en mene takuuseen seuraavan teorian tieteellisestä pohjasta, mutta referenssinä on mm. ensimmäinen triathlonin täysmatka aikaan 10:08, puolikas 4:36 ja pari Tahko MTB120:n voittoa, eli jonkinlainen käsitys kestävyysharjoittelusta lienee olemassa)
Treenaamalla hankittua jumia on kuulemma kahdenlaista: määrä- ja tehojumia. Tehojumi tulee kisoista ja kovista treeneistä ja se vetää ihmisen kertalaakista niin kyykkyyn, ettei yksinkertaisesti pysty treenaamaan kunnes on palautunut. Hyvin helppo tunnistaa ja parantaa, eikä hetkellisestä epämukavuudesta huolimatta ole mitenkään vaarallista.
Määräjumi taas on paljon salakavalampi tapaus: se iskee kaikessa hiljaisuudessa pikkuhiljaa. Toimintakyky säilyy lähes normaalina, mihinkään ei satu, lenkillä voi käydä, mutta on vaan jotenkin nihkeetä. Mihinkään ei kulje, sykkeet käyttäytyy oudosti ja kropassa on jänniä tuntemuksia. Jos tässä vaiheessa jääräpäisesti jatkaa väkisintreenaamista ja montun kaivamista, saattaa tuloksena olla sinne monttuun tipahtaminen. Tämä voi ilmetä joko selkeänä ylikuntona, tai sitten vain kroonistuneena määräjumina, jolloin sitä vain treenaa paljon ja jotakuinkin laadukkaasti, mutta ihmettelee kun kehitystä ei tapahdu. Treeni ei siis pääse puremaan, koska missään vaiheessa ei ehdi täydellisesti palautua ja superkompensoitua. Suurin riskiryhmä lienee triathlonharrastajat, jotka innostuksissaan alkavat jauhaa kymmentä treenituntia viikossa liian hataralle kestävyyskuntopohjalle. Kroonisen määräjumin välttää jos osaa yhtään kuunnella kehoaan ja tarvittaessa muuttaa treenisuunnitelmia lennossa.
-
Mallorcan reissu ja sitä edeltävät viikot (viime kuussa treeniä 72h, hups..) taisivat aiheuttaa sen, että olen nyt ensimmäistä kertaa kokenut ylilyönnistä aiheutuneen akuutin määräjumin. Viime viikko oli aika hämmentävä, kun niin kauan kun ei urheillut, olo oli täysin normaali. Kuitenkin heti kun yritti mennä lenkille, syke oli hetkessä 170 ja yhtään mihinkään ei edennyt. Jo puolen tunnin hölkän jälkeen oli nukuttava päiväunet, koska olin niin sipissä. Otin sitten reilun viikon ihan levon kannalta ja eilen kevyellä hölkällä ekaa kertaa olo tuntui jo suunnilleen normaalilta. Montun kaivaminen ei tässä vaiheessa kautta kiinnosta, joten otin tämän keventelyn ihan tosissani. Nyt onneksi näyttäisi siltä, että parin viikon huili teki tehtävänsä.
Tässä vaiheessa kun jalat alkavat pikkuhiljaa näyttää oikenemisen merkkejä, onkin hyvä hetki tuhota ne sunnuntaina uudestaan juoksemalla 23.5km pelloilla ja pururadoilla numerolapun kanssa täysillä, jotta sitten voi taas hyvillä mielin istua kirjastossa ja palautua. SEB Tartu Jooksumaraton, täältä tullaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti