Ohjeita itselleni

Olen viime aikoina (oikeastaan viimeiset pari vuotta) miettinyt aika paljon ns. urheiluidentiteettiäni ja sitä millä tavalla haluan tätä urheiluhommaa tehdä ja harrastaa. Olen tehnyt tätä koko ajan tavallaan jonkinlaisella välimallin konseptilla - vakavasta kilpaurheilusta ei ole kyse, vaan teen tätä ihan vain harrastuksena ja omaksi ilokseni. Kuitenkin kilpaileminen on ihan huippua ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin saan kiksit ihan yhtä lailla toisia kuin itseänikin vastaan kilpailemisesta ja haluan kehittyä näillä resursseilla mahdollisimman hyväksi. Olen silloin tällöin ollut jonkinlaisessa urheilullisessa identiteettikriisissä, mutta nyt alan ehkä pikkuhiljaa hahmottaa minkälaisella meiningillä haluan tätä harrastaa. Vaikka pääsääntöisesti urheilen suhteellisen kevytmielisesti ja olen tyytyväinen tekemiseeni, iskee toisinaan ahdistus kun alan verrata itseäni kilpakumppaneihin ja kavereihin, kyseenalaistaa kaikki mielestäni siistit jutut joita olen tehnyt - koska joku on kuitenkin vielä kovempi - ja miettiä onko tällä harrastamisella tai millään muullakaan oikeastaan mitään väliä. Ahdistuksen iskiessä käyn joka kerta itseni kanssa perusteellisesti läpi mistä tässä oikeastaan on kyse, miksi tätä teen ja kannattaako sittenkään ahdistua. Joka kerta se helpottaa. Jotta seuraavalla kerralla tämä tapahtuisi mahdollisimman sujuvasti, ajattelin kirjoittaa urheiluharrastukseni kulmakivet ihan kirjallisena ylös:

- Koska toimeentuloni tai ihmisarvoni ei ole mitenkään sidonnainen urheilumenestykseen, ei pidä koskaan kuvitella että yksittäisellä kisatuloksella olisi suuremmassa mittakaavassa yhtään mitään väliä. Sillä on väliä vain minulle henkilökohtaisesti ja voin ihan itse päättää kuinka paljon.

- tavoitteena on harrastaa kestävyysurheilua jossain muodossa koko elämän ajan. Tämä on siis lähinnä loputon jatkumo ja elämäntapa, eikä mikään yksittäinen tavoite joka täytysi saavuttaa. Tavoitteita on tietysti monenlaisia, mutta ne ovat pikemminkin tärkeitä lisämausteita sen jatkumon aikana, ei koko harrastuksen tarkoitus.

- Itseä ei saa ottaa liian vakavasti ja omille käsittämättömille sähellyksile täytyy kyetä nauramaan.

- 80% tekemisestä on oltava hauskaa ja mielekästä, loput 20% taas saa tarvittaessa olla väkisin puurtamista. Tämä oikeastaan siksi että pidän triathlonista, uinti kuuluu siihen ihan olennaisena osana ja selviän vedestä pyörän päälle mielelläni edes jotenkin säädylliseen aikaan. Kuitenkaan uintitreeneistä en läheskään aina oikein perusta ja joudun usein vähän pakottamaan itseäni hallille. Jos treenaaminen olisi aina hauskaa, en juuri koskaan menisi uimaan ja kärsisin siitä kisoissa vielä enemmän kuin kärsin siitä että tunnollisesti menen ja uin tarvittavat treenit, oli hauskaa tai ei.

- Kilpailut saa ottaa tosissaan, niihin voi käyttää juuri niin paljon paukkuja ja hifistelyä kuin huvittaa ja kisoissa voi raastaa hampaat irvessä, pistää kaiken peliin eikä kaverille anneta minkäänlaista armoa. Kuitenkin tämä kaikki tulee aina tehdä pieni pilke silmäkulmassa ja iloisella mielellä, ei ryppyotsaisesti mörköillen.

-Kisoihin valmistautumisen täytyy olla sen verran mukavaa, että mikäli kaikki menee pieleen tai en pääsisi viivalle ollenkaan, voin kuitenkin ajatella että ainakin oli kivaa treenata ja valmistautua, eikä tarvitse surkutella että nyt kaikki nämä uhraukset meni ihan hukkaan. Huonosti mennyt kisa saa kyllä harmittaa, mutta siitä on kuitenkin päästävä yli ja palattava maan pinnalle suhteellisen nopeasti.

-Tätä tehdään siksi koska tämä on hienoa ja koska voi, ei siksi että tarvitsisi todistella kenellekään yhtään mitään.

-Aina tulee joku joka on vielä kovempi. Jos vertailun linjalle lähtee, se on loputon suo ja elämä menee aika raskaaksi.

-Epämukavuusalue on ihan hyvä paikka jota ei pidä liikaa pelätä ja vältellä

-Tärkein syy pysyä monipuolisessa ja hyvässä kunnossa on se, että voi tehdä siistejä juttuja enempiä miettimättä.

-Hienot urheilukokemukset menevät lähtökohtaisesti järkevän treenaamisen edelle, eikä niistä kieltäydytä ilman todella hyvää syytä. Hyvään urheilutapahtumaan osallistumiseen riittää indikaatioksi se, että se järjestetään. Jos vaikka tulee tilaisuus lähteä viiden päivän varoitusajalla treenileirin puolivälissä tuhoamaan jalat 184km:n ja 2900 nousumetrin pyöräreissulla numerolapun kanssa, on täysin itsestäänselvää että sinne lähdetään - silläkin uhalla että jalat savuaa seuraavat kolme viikkoa. Hyvä kisakunto on helppoa heittää vahingossa hukkaan, mutta hienot kokemukset ovat ikuisia.

-Täysin pätevä syy tehdä ihan mitä vain urheiluun liittyvää on "koska mä voin."

-Jos kisoissa tai kovaa treeniä tehdessä tuntuu pahalta, täytyy muistaa että olen lempiharrastukseni parissa.

-Tämä ei ole kovin vakavaa. :)