Costa Bravan pyöräleiri, osa 1.

Palailin toissapäivänä Espanjasta ja nyt täältä niitistä ja montun pohjalta on hyvä palata fiilistelemään reissua. Ja olipahan muuten reissu!

1. Patikointipäivä

Trismilelaiset olivat olleet leirillä jo viikon ja viettivät kevyttä päivää, joten ohjelmassa oli patikointia jalan Lloret de Marista 12km:n päähän Tossa de Mariin. Pyöräily olisi poltellut, mutta päätin kuitenkin olla heti feidaamatta yhteisestä ohjelmasta ja olla mukana. Vielä edellisenä päivänä oli tuntunut siltä, että pää on jotenkin liian täynnä kaikkea lääketieteeseen liittyvää ja raskasta, mutta kyllä muuten olo keveni kun pääsi aurinkoon katselemaan turkoosia merta kallioilta käsin!
Joukossa oli myös kivoja uusia tuttavuuksia, mukaanlukien kaksi Suomessa työskentelevää lääkärikollegaa. Ilahduin kovasti kun selvisi että on ainakin pari kaveria joiden kanssa voin silloin tällöin jutella suomeksi jos meinaisi jatkuva viron puhuminen käydä liian raskaaksi. Kävin illalla pyörittelemässä tunnin kevyesti.

2. Pyöräilyyn totuttautumista

Vieläkin leiriläisillä oli "kevyt päivä" ja minä meinasin olla jo ihan hiilenä että mitäs ihmeen nössöilyä tämä tällainen on kun ei ole tarkoituskaan olla lenkillä esim. koko päivää. Ohjelmassa oli kevyt 2h lenkki, mutta kahvitauolla muodostui pieni porukka jotka päättivät ajaa vähän pidempään. Jatkoin vielä omatoimisesti matkaa Costa Bravan rannikkoa pitkin ja päästessäni E682-tielle alkoi suupielet nousta leveään virneeseen. Palasin lenkiltä sen verran nollat taulussa, että yksi leirin vastaavista kysyi aika huolestuneena että onhan mulla kaikki hyvin. No voi kyllä, nyt oli asiat erittäin hyvin oli kun olin juuri saanut nauttia raikkaasta ulkoilmasta 115km:n ja neljän ja puolen tunnin ajan pyörän satulasta käsin. Lähinnä mulla oli aika kova nälkä. :D Lenkin jälkeisistä tapahtumista ja mitä siitä seurasi kirjoittelinkin jo aiemmin.

3. Ensimmäinen kunnon ajopäivä: 135km, 4:55, n. 2000m nousua + aamu-uinti

Aamu alkoi 3km uinnilla ennen aamupalaa ja aamukahvia, mikä oli minulle vähän kova paikka. Vielä kun joutui uimaan 3x3x100m kiihtyvällä lähdöllä. Mitä taas pyöräilyyn tulee, niin sanotaan vaikka niin, että jos vielä edellisenä päivänä olin jotenkin huolissani että löytyykö täältä tarpeeksi kovia ajomiehiä joiden peesissä saisi tiristää, niin tämän päivän jälkeen ei huolestuttanut enää yhtään. Piti ajaa 4h, mutta siitä tulikin 5h. Reitti oli vielä hieman mäkiin tottumattomille jaloille aika paha rasti, varsinkin kun mäet ajettiin tiukasti porukassa eikä suinkaan omaa vauhtia ja minut oli ainoana naisena määrätty siihen kovimpaan pyöräporukkaan. Viimeisessä nousussa olin jo ihan tosissani tiukilla ja aiheutin aika hyvän naurunremakan myöntämällä tämän varovaisesti. Selvisi etten todellakaan ollut ainoa, vaan siellä ilmeisesti miehet kärsivät yhtälailla, mutta enhän minä sitä voinut tietää. Kahvitauon jälkeen piti olla 30km hotellille, joten laskelmoin että jäätelö-kokistankkauksen jälkeen en enää tarvitsisi syödä. No se olikin 45km ja armottomaan vastatuuleen koko matka. Romahdin siinä 10km ennen hotellia aika täydellisesti ja siitä eteenpäin ihan kirjaimellisesti itkin ja ajoin. Piti kyllä nyyhkyttäen selittää että älkää antako tän häiritä, ihan normaali reaktio kun verensokeri laskee ja kyllä mä pärjään eikä oo ees eka kerta kun näin käy. En tiedä mitä tästä lenkistä Ainille kerrottiin, kun illalla minut käskettiin hotellin aulasta nukkumaan ja vähän äkkiä eikä aamulenkille kuulemma ollut mitään asiaa.

4. Sant Hilari: 4:53, 142km

Peesipaikalla

Oma jaksaminen hieman huolestutti edellisen päivän sippauksen jäljiltä ja pakkasin taskut täyteen mercadonan suklaa"croissantteja"/mitä lie pullia ja tein jämäkän päätöksen syödä niitä tarpeeksi ja jo ennen kuin tulee nälkää. Ainin mielestä mun eväät olivat tosi hassut, koska geelejä kuulemma pitäisi syödä. No minähän en lenkillä geelejä syö ja tein tämän hyvin selväksi. "No, katotaan kumpi sippaa ekana ja ketä joutuu lopussa työntämään selästä." Tässä vaiheessa oli vähän pahaenteinen olo kun tajusin että minkäänlaisia väsymyksen merkkejä ei paranisi näyttää jos haluaisin syödä suklaacroissantteja lenkkievääksi jatkossakin. Jaksoinkin ilahduttavan hyvin - 23km pitkä ja 1100m korkea nousukin taittui melko kivuttomasti ja yhdessä lopun jyrkässä kohdassa kykenin vielä ohittamaan miehet ja ottamaan selfien. Minua kyllä kehotettiin olemaan riehumatta, koska saisin kuulemma vielä ajaa itseni väsyksiin. Tuli myös ehdoton kielto laittaa facebookiin kuvaa jossa porukan ainoa nainen veti, joten sehän oli selvää mitä tein heti hotellille päästyä. :)  Laskussa ei paljoa jarruteltu, porukka meni puoliksi, minä jäin iloiseksi yllätyksekseni siihen ensimmäiseen puoliskoon. Viimeiset 50km oli enimmäkseen tasamaata ja ryhmän johtajalle iski keskivauhtineuroosi että 30km/h pitää saada keskariks. (miehet menivät nousun ekat 23km edeltä ja omaa vauhtiaan, loppu noustiin yhdessä)Sehän tarkoitti loppumatkaksi tiukahkoa vuorovetoa jossa ketju ei juuri päässyt löystymään. Viimeiseen pitkään ja loivaan mäkeen 1km ennen hotellia iskettiin jo ihan kunnolla, enkä tässä vaiheessa enää kyennyt vastaamaan. Ain sitten paloiteltuaan porukan osiin peruutti minun luo ja työnsi mäen viimeisen puoliskon selästä samalla kun minä yritin rimpuilla että ei prkle tarvii mä en oo vielä sipannut! Ja voi sitä naljailun määrää, kun "taas Iinaa piti työntää selästä kun ei se syö geelejä." Kaikenkaikkiaan ihan mahtava lenkki ja hyvä meininki kun ei liikaa hyssytellä. :D

Coll de Revell

5. "Rattamatk" , 153km, 6:30

No tuota noin. Lähdettiin kaikki samalla porukalla "erittäin rauhalliselle pitkälle lenkille." Se olikin sitten kyllä niin rauhallinen etten ollut edes tiennyt että pyörää voi ajaa niinkin hitaasti. Persus tuli lähinnä kipeäksi siitä satulassa istumisesta ja päätettiin yhden kollegan kanssa ottaa vimeisillä 35km:lle hatkat, jossa jalat alkoivat vähän heräillä.

6. Kevyt päivä

Kävin aamulla uimassa rauhallisesti, jonka jälkeen vietin lepopäivää. Tein bussilla päivämatkan Gironaan, joka osoittautui oikein kivaksi kaupungiksi! Piti myös käydä La Fabricassa, jonka kerrotaan olevan mm. Jan Frodenon kantapaikka. Kahvi ja avocado toast maistuivat auringossa hyvältä!

Loppupäivä altaalla, jossa minua piristettiin kaatamalla vähän kylmää vettä päälle.. 

Aika hyvää jäätelöä..

Se oli sellainen ensimmäinen melkein viikko leirillä. Vaikka Trismilen porukka oli ihan huippu, niin silti aika usein kaipasin Paavoa seura- ja vetomieheksi lenkeille. Oli kuitenkin kivaa aina iltaisin päivittäisillä skypetreffeillä puida lenkkejä, reittejä ja juonia seuraavan päivän kuvioita. Mietin kyllä myös aika moneen otteeseen, että on Paavo mut kyllä ihan hyvin opettanut tuohon pyöräleirihommaan, koska pärjäsin lopulta ihan mukavasti ja minulla oli peräti oikein hauskaa siinä kovimmassa pyöräporukassa. Ilman Paavon pyöräkoulua tilanne ei välttämättä olisi ihan näin vahva. :D Sitä muuten vähän säikähdin, että näin runsas viron puhuminen meinasi saada minut ihan tosissaan sekoittamaan sanoja ja selitin vällillä skypessä ihan sujuvasti kuinka lähdettiin nousun sijaan tõusemaan. 

Leirin toisesta puoliskosta kirjoittelen lisää heti kun ehdin ja jaksan, to be continued..