Finntriathlon – hulvatonta menoa suosikkikisassa

Kauden ensimmäinen pääkisa tuli kisattua viime lauantaina ja oli kyllä kaikin puolin hieno viikonloppu! Näin jälkeenpäin voin tunnustaa, että lähdin kisaan aika vahvasti 20-24-vuotiaiden naisten SM-kultamitalin kiilto silmissä, tavoitteena saada nätti kolmen suora ennen siirtymistä aikuisten sarjaan.  Toinen tavoite oli hilata oma puolimatkan ennätys mahdollisimman lähelle viittä tuntia ja tehdä myös oma puolimaratonin ennätys siinä ohessa. Mielessä kävi mahdollisuus viiden tunnin alitukseen, mutta ajattelin sen vaativan aika ravakkaa ylisuoriutumista ja vähän hyvää tuuria. Jännitystä aiheutti kisaviikolla revennyt märkäpuku, mutta tilanne korjautuikin mitä parhaimmalla tavalla, kun Endurance Sports Finland ystävällisesti lainasi minulle kisan ajaksi Sailfishin G-Rangen. Pukuhan oli varmaan hienointa mitä mulla on koskaan ollut päällä, joten olin syystäkin aika riemuissani!
Tulin perjantaina iltapäivästä Kuopioon ja Paavon kanssa lähdettiin mummon ja ukin (kiitos vielä kerran lainasta jos tätä luette) asuntoautolla kohti Joroista. Ihan hyvin siinä sai illan kulumaan kisainfossa, pyörien katsastuksessa ja tuttujen kanssa kuulumisia vaihtaessa. Minä taisin simahtaa sänkyyn joskus kymmeneltä, kun Paavo jäi vielä tekemään välinesäätöjä. Viimeisen illan tankkaus tehtiin Paavon kokkaamalla ”Erittäin Hyvän Makuisella Makaronimössöllä jota on paljon.” Aamulla oli kisatäpinä ja tunnelma kohdillaan.

Ninan kanssa ennen starttia :)

Starttipaukku pamahti 11.05, jolloin lähdin matkaan muiden nuorten sekä yleisen sarjan naisten kanssa. Uinti oli jokseenkin perustekemistä, mitä nyt yritystä oli vähän normaalia enemmän. Käsivetoni on aivan onnettoman surkea, mutta potkut melko hyvät, joten etenin käytännössä jaloilla. Viimeisellä suoralla huomasin vieressä tutun näköisen korkean kyynärpään ja tajusin että 5min perääni lähtenyt N25-29-sarjassa kisaava Ninahan se siinä. Oli kyllä hyvä hetki uida tärkeän urheilukaverin kanssa viimeisiä metrejä, heittää yläfemmat vedessä ja mennä yhdessä vaihtoon! Vaihto saattoi tosin molemmilta vähän venähtää kun jäätiin kannustamaan toisiamme. :D Äiti huuteli, että sarjani kärki oli 8min minua edellä, mikä oli 2min käsikirjoitustani vähemmän.

Heti satulaan päästyäni otin energiageelin ja juotavaa, mutta saman tien tuli oikein kunnon yökkäysrefleksi joka kesti sen verran pitkään että hetken pelkäsin laatoittavani pyöräreitin. Henkeäkään en meinannut saada, joten muutama minuutti piti ajella jarrukahvoilta ihan rauhassa. Onneksi helpotti aika äkkiä, joten pystyin menemään aeroasentoon ja aloittamaan jauhamisen. Sitten tajusin että sykelähetin johon olin vaihtanu patterit, ei toiminutkaan. Saisin siis annostella itselleni tuskaa ihan fiilispohjalta, onneksi se ei ole mulle suuri ongelma. Ensimmäiset 20km uinti painoi kropassa jotenkin poikkeuksellisen paljon, enkä oikein tahtonut päästä ajamisen makuun. Pikkuhiljaa uintihapotus alkoi helpottaa ja pyöräilytuntuma löytyä. Paavo ajoi jossain puolivälin paikkeilla ohi (oli lähtenyt 9min perään ”nuorten ikämiesten” sarjassa M30-34), jotain se huuteli mutten saanut selvää mitä. Sen verran hyvällä vauhdilla meni kyllä ohi, että oletin että kulkee hyvin. Kuulemma oli huutanut että ”kadenssi ylös” kun oli katsonut että nyt murikoidaan siihen malliin että ei paljoa tyttö juokse tuon jälkeen.. Jossain vaiheessa takaa tuli N25-29-sarjan Mirka ja Aino, joiden kanssa taitoin matkaa ehkä kymmenisen kilometriä. 10m välin arvioiminen ei ole kovin helppoa kun ajetaan samaa vauhtia peräkkäin, mutta ohi ajanut peesivalvoja hymyili ja näytti peukkua, joten sain mielenrauhan. Loppuvaiheessa puutunut ahteri alkoi aiheuttaa ongelmia, jouduin ajamaan putkelta ihan huvikseni ja Mirka ja Aino karkasivat näköpiiristä. Näköjään tilanne vaatii lisää pitkiä pyörälenkkejä..

Olin laskeskellut, että sarjassani kisaava Jasmin Pienimäki olisi saatava kiinni pyöräilyn puoliväliin mennessä ja onnistua latomaan mielellään 10min etumatka, jotta tämä ei juoksisi minua kiinni. Kun tämä tulikin kiinni vasta 80km ajamisen jälkeen, ajattelin voiton olevan todennäköisesti menetetty peli. Pääsin kuitenkin pois Jassun näköpiiristä ja sain lähteä juoksemaan yksin ns. tuli pe*seen alla odottaen milloin takaa tultaisiin kovalla vauhdilla ohi.

Tarun kanssa taitettiin matkaa yhdessä

Juostessa vasta tajusin että tässähän on hiillostavat oltavat ihan kirjaimellisestikin kun lämpoöä oli varmaan lähemmäs 30C ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Treeneissä olen onnettoman huono helteessäjuoksija, mutta kummasti sitä vaan pystyy toimimaan kun on motivaatio kohdillaan. Eihän se tietenkään erityisen hyvältä tuntunut, mutta puolimatkalla pitää kestää vähän epämukavuutta. Pyöräilyn turruttamilla jaloilla läpsytti yllättävän kevyesti nelosella alkavia kilometriaikoja ja kiitos teräksisen kisavatsani, pystyin nauttimaan nestettä ja geeliä juuri niin paljon kuin tarvitsi. Kannustus oli kohdillaan ja sekös siivitti tällaisen kehuilla käyvän tapauksen vähän vielä kykyjään kovempaan vauhtiin. Kylmät pesusienet olivat kova sana ja reitin varrella olevat kyläläiset puutarhaletkuineen auttoivat suuresti ryytynyttä juoksijaa! Juoksuosuus juostiin kolmena 7km:n kierroksena, joilla oli mäkeä ihan topakasti. Vaikeimmat hetket olivat viimeisen kierroksen puolivälissä, kun matkaa oli vielä yli 10km jäljellä, silmissä vähän sumeni ja ja nestehukasta kertovat vilunväristykset ilmoittelivat itsestään. Tein sitten kahdella seuraavalla huoltopisteellä ihan perusteelliset korjausliikkeet ja kietaisin yhteensä 5 mukillista urheilujuomaa ja pari geeliä. Eväät alkoivatkin potkia ilahduttavan nopeasti ja viimeinen kierros meni suorastaan riemullisissa merkeissä. Välillä vilkuilin taakse ettei kilpakumppanit pääsisi yllättämään, mutta kukaan ei uhannut keulapaikkaani.

Hienoin hetki oli kyllä juosta maalisuoralle kun kuulutettiin että sieltä tulee naiset 20-24-sarjan voittaja Iina Lumiaho. Yhtäkkiä ei väsyttänytkään yhtään, joten otin asianmukaisen loppukirin ja maalisuoratuuletukset. Aika oli 5:04:25, ja vaikka viiden tunnin alitus nyt vielä jäi to do-listallani, en jaksanut paljoa siitä murehtia maalissa, vaan nauttia voitosta täysillä.

Noin niinku loppuyhteenvetoma: uinti 37min ja risat on yllättävän kelvollinen täysin lahjattomalle uimarille, pyörä olis saanut kulkea vähän kovempaakin kun on kuitenkin sponsoripyörä käytössä ja kovat puheet. (91km, 3h 38min, keskivauhti 34.6km/h) Jatkossa treenaan pyöräilyä enemmän ja puhun siitä vähemmän.  Juoksu yllätti iloisesti, etenkin olosuhteet huomioonottaen. Alisuoriutuminen juoksussa vaikutti lauantaina olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, joten olen tyytyväinen että minuun helle näköjään vaikutti hyvin vähän. Edellinen 1:46:54-puolimaratonennätys vaihtuu nyt lukemiin 1:42:57. Kokonaisaika oli tänä vuonna 5:04:25, eli viime vuoden ajasta lähti 13min. Kaikista ikäryhmänaisista olin 4.
Voisin tietysti alkaa nyt vähätellä, kuinka tämä on ”vain ikäluokkamitali” ja yleisen sarjan palkinnoille on vielä yli 15min matkaa tai jotain vastaavaa, mutta en sitä tee, koska olen oikeesti aika ylpeä että olen saanut itseni viidessä vuodessa höntsälenkkeilijästä kuntoon, jollaisesta en vielä silloin viisi vuotta sitten edes haaveillut. Eikä siitäkään nyt niin kovin pitkään ole, kun mietiskelin että olispa hienoa kyetä juoksemaan vaikka puoli tuntia yhtä soittoa ja kehtaiskohan ostaa juoksutrikoot vai näyttäisinkö niissä hölmöltä. Minulle tämä on iso juttu ja antoi taas paljon itseluottamusta tulevien triathlonhaaveiden toteuttamiseen. :)
Mitä taas kisaan ja järjestelyihin tulee, niin taas oli ihan huippua kisata ja mitään valittamista en keksi mistään. Suuret kiitokset siis kisan järjestäjille, talkoolaisille ja kilpakumppaneille! Se kuuluisa Joroisten henki tuli taas todettua ja oli hauskaa kannustaa tuttuja ja tulla itse kannustetuksi kisareitillä. En tiedä mikä tuossa kisassa on, että siellä on joka kerta onnistunut vähän ylisuoriutumaan. Joroisten juoksureitistä sanotaan että ”siellä ei mitään ennätyksiä tehdä”, mutta mä oon nyt kolme kertaa rikkonut siellä puolimaratonennätykseni. :D (Saattaa myös kertoa siitä, että olen paatunut nylkky, ja ei-triathlonjuoksussa harvinaisen kyvytön tapaus) Palailen tässä kyllä ihan pian takaisin maan pinnalle ja lopetan tämän hehkutuksen, älkää olko huolissanne. Nyt olen joka tapauksessa erittäin hyvällä mielellä tästä kisasta. Onnea vaan kaikille Joroisissa onnistuneille ja maaliin sisulla tulleille! On tämä hieno laji.

Maantiepyöräilyn SM-kisat

Pääsin kuin pääsinkin tänä kesänä vielä pyöräkisoihin, vaikka suurin osa käytiinkin jo sillä välin kun itse nörtteilin Tartossa koulukirjojen kanssa. Eilen ja toissapäivänä kisattiin Riihimäellä maantiepyöräilyn suomenmestaruudesta aika-ajossa ja yhteislähdössä ja sinnehän oli päästävä kokeilemaan miten triathlonjaloilla pärjäisi pyöräilijöiden joukossa. Jälleen jouduin lähtemään reissuun yksin ilmaan ketään huoltajaa, joten suurin jännitys ei suinkaan liittynyt itse urheilusuorituksiin, vaan ennemminkin siihen miten löydän kisapaikalle kaikki tarpeellinen mukana ja iskän auto ehjänä.
Aika-ajo, eli tuttavallisemmin tempo, kisattiin perjantai-iltana ja oma lähtöaikani oli vasta 17:33. Lähdin ajelemaan Kuopiosta aamupäivällä ja vaikka lisäsin paavon suunnittelemaan aikatauluun puoli tuntia, sai silti lopussa painaa laikka punaisena menemään. Tempoon olin saanut Paavolta hyvin tarkat ohjeet: ”pittää vaan saaha sellanen ihan eläimellinen tuska päälle heti alusssa ja sitten kestää sitä loppuun asti.” Edellisiltana tämä kyllä vielä selitti jotain sykkeistä, kaarteiden ajolinjoista ja vaihteiden käytöstä, mutta olin siinä vaiheessa jo sängyssä puoliunessa peiton alla ja saatoin nukahtaa kesken selostuksen.
Tempo kisattiin tänä vuonna poikkeuksellisen pitkällä ja melko mäkisellä 32.5km:n matkalla, mikä miellytti minua hyvin paljon. Alusta asti jalat pyörivät hyvin, hengitys kulki ja ”raastomeininki” tuntui lähinnä hyvältä.  Heti alussa oli yksi isompi mäki, jossa joutui ottamaan pienen eturattaan käyttöön. Mäen päällä sain kuitenkin ihan hyvin vauhdin takaisin. Jossain vaiheessa käännyttiin mutkaisemmalle metsätielle, jossa sai vähän varoa lommoja asfaltissa. Edelleen oli ihan hyvä tekemisen meininki, varsinkin kun sain kiinni pari minuuttia eteeni lähteneen Medilaserin kuskin. 20km:n kohdalla alkoi pitkä ja pikkuhiljaa jyrkkenevä mäki. Nyt kun vauhti väkisinkin hidastui, oli hyvä tilaisuus hörpätä vettä ja niistää nenä. (=pyyhkäistä räät poskelta) Silloin kun mennään tasaisella tai alamäkeen kovaa, on pysyttävä aerodynaamisena  ja kaikki ylimääräinen heiluminen hidastaa vauhtia. Mäen päällä tuntui hetken aika pahalta, mutta se ei paljoa huolestuttanut koska tiesin että kestän sitä vielä hyvin seuraavat 10km. Viimeisen kympin ajoin jo tasan niin kovaa kuin pääsin katselematta mitään mittareita ja ihan hyvät vauhdit siinä saikin myötätuuleen ja loivaan alamäkeen.
-

Tempokuskia leikkimässä (Kuva: Kai Patjas)

-
Maaliin tulin ajassa 53:44 keskivauhdin ollessa 36.3km/h. 29 naista starttasi ja olin 11. nopein, mihin olen aika tyytyväinen. Kaikki edellä olevat taisivat olla pitkään pyöräilykuvioissa olleita kovia tekijöitä, joten yhdellekään turhalle tyypille en hävinnyt. Päivän paras juttu oli se, kun saatiin Cycle Club Helsingin naisten kanssa joukkuekisan SM-kultaa! Oli kyllä hienoa seistä podiumilla kultamitali kaulassa Niina Maisniemen ja Merja Särkiojan kanssa.
-

Kolme parasta joukkuetta: Cycle club Helsinki, Hyvinkään pyöräilijät ja Koiviston isku (Kuva: Asko Hahto)

Meidän joukkue :)

- 
Lauantaina ajettiin 108km:n mittainen yhteislähtö, josta ei minun osalta ole ihan kauheasti kerrottavaa. Vaikka perusvauhti ei tuntunut lähes missään, niin siinä oli rytminvaihdoskyvytön triathlonisti pahasti epämukavuusalueella kun vähän väliä rykäistiin mäkiin sellaisella vauhdilla että totesin heti alussa olevan vain ajan kysymys milloin putoan pääjoukosta lopullisesti. Päätin sitten tehä sen edes tyylillä enkä porukan perällä lymyillen ja vähän pitää hauskaa. Menin keulaan vetohommiin ja latasin 50km/h tauluun (loivaan alamäkeen kylläkin) ja joidenkin kilometrien ajan minulla oli oikein mukavaa. Ei ehkä taktisesti kovin fiksu veto, mutta minkäs teet, kun kyllästytti ne hetkelliset lyhyet rykäisyt pk-lenkkivauhdista. Jossain puolivälin paikkeilla odotetusti tipahdin vähän isommassa mäessä niin pahasti, etten enää onnistunut nousemaan pääjoukkoon takaisin ja kisani päättyi 72km:n jälkeen. Ei oo noi mun pyöräilijän ominaisuudet oikein sopivat yhteislähtöhommaan. Lauantain paras juttu oli kun ajon jälkeen iskettiin käteen kylmä Coca Cola-tölkki. Herätti hyvin henkiin yhden ryytyneen wannabe-pyöräilijän.
Kokonaisuutena olen tyytyväinen viikonloppuun ja innostuin tempoajosta nyt vielä entistäkin enemmän. Joku vuosi aion vielä mennä viivalle aivan jäätävässä kunnossa. ;) Lotta Lepistö oli molempina päivinä aivan ylivoimainen vieden sekä aika-ajon että yhteislähdön Suomen mestaruuden. Suuret respectit ja onnittelut!
Nyt onkin muuten enää kolme viikkoa kauden toiseen pääkisaan Finntriathlonin puolimatkaan. Meininki on hyvä ja nyt on taas mukavaa palata virittelemään triathlonkuntoa kohdilleen. :)

Kesälomakisareissulla Vanajanlinnassa

Triathlonkausi tuli avattua eilen Finntriathlon Vanajanlinnassa aikamoisen hulppeissa puitteissa. Terhi kirjoittelikin jo kisasta ja voin kyllä allekirjoittaa kaikki hehkutukset. Miljöö oli huippuluokkaa, järjestelyt pelasivat hyvin, kannustusta tuli paljon ja reitillä oli hauskaa. Kiitos siis kisan järjestäjille ja kanssakilpailijoille hienosta päivästä!
Lähdin reissuun ihan yksin ja ehkä suurin jännitysmomentti oli se, että käyttööni oli uskottu äitin auto, Signaturen pyörä ja Paavon FFWD:n hiilikuitukiekot, eikä henkilökohtainen pyörämekaanikkoni ollut reissussa mukana. Paavo onneksi piti minulle syväluotaavan pyöränsäätökoulutuksen ja antoi mukaani pussillisen erilaisia työkaluja, joiden käyttötarkoitus jäi minulle vielä vähän epäselväksi. Hyvä ajatus kyllä.:)

Matkalla poliittisesti kantaaottavan sateenkaaripyörän kanssa :)

-Löysin majapaikkaani navigaattorin avulla ja vain kerran ajoin harhaan kun oikea ja vasen meni vähän sekaisin. Perillä sain vielä pyörään takakiekon paikalleen 10min räpellyksen jälkeen, joten tässä vaiheessa oli jo voittajafiilis. Illalla vielä pieni lenkki pyörällä ja iltakäppäilyt Vanajaveden rannassa – oli kyllä kaunista ja puuttui vain Paavo, joka samaan aikaan rymysi Jukolassa.

Ilta-aurinko ja järvi, kauneimpia maisemia mitä tiedän

-

Kisa-aamuna nautiskelin kaikessa rauhassa hotelliaamupalasta ennen kuin lähdin ajamaan kisapaikalle päin. Oli muuten paras mahdollinen meditointi ennen kisaa ajaa yksin autolla, kuunnella täysillä Britney Spearsin vanhoja hittejä ja laulaa mukana. Kisapaikalla iski paniikki, joten päätin alkaa välineurheilemaan ja ostin uudet uimalasit. Vanhat falskasivat siinä määrin, että silmämeikin kestämisestä olis ollut turha edes haaveilla ja sekös olisi ollut harmillista kisata pandasilmillä. (olen vakavasti otettava urheilija ja keskityn vain olennaiseen, u know) Hyvin kerkesi ennen starttia nähdä ja jututtaa vanhoja ja uudempia tuttavuuksia. Kun tavarat oli paikallaan, oli varmistunut ettei mitään ole unohtunut ja pääsin verryttelemään, ei enää oikeastaan huolestuttanut mikään.-

Kisakaverini :)

-Uinti (475m) meni tutulla kaavalla sitä yhtä vakiovauhtiani. Jos siitä yritän kiristää, alkaa vain hengästyttää ja tulee enemmän pärskettä, mutta vauhti on edelleen yhtä hidas. Vedestä noustuani saikin läpsytellä märkäpuku lanteilla yli 200m ylämäkeen vaihtoalueelle. Kuulin kun siellä kuulutettiin jotain vedestä nousseesta Iina Lumiahosta, joka ”tunnetaan myös kovana pyöräilijänä.” En tiiä siitä kovuudesta, mutta ainakin varmaan hehkutan sosiaalisessa mediassa kaikista eniten kuinka paljon tykkään pyöräillä. :D Olin joka tapauksessa päättänyt, että ilottelen pyörällä ihan niin paljon kuin huvittaa ja se on sitten sen ajan murhe miten samoilla jaloilla jaksaa juosta. Pyöräily olikin ihan hulvatonta menoa kun eihän Cervelo jalkojen välissä nyt voi mitään himmailla. Syke paukutti 180-190-välillä mutta eipä se paljoa minua häirinnyt. Pyöräreittinä oli 5 kivan mutkaista ja mäkistä kierrosta ja matkaa tuli yhteensä 22.5km. Toiselle kierrokselle lähtiessä sain kiinni Terhin ja menin kipakasti ohi, tarkoituksena lähteä karkuun. Eihän se ihan onnistunut kun Terhi jäi aika sinnikkäästi perään sallitun etäisyyden päähän. Viimeisellä kierroksella Terhi pääsi vielä ohi ja vaihtoon tultiin yhtä aikaa. Jälkeenpäin tuloksista huomasin ajaneeni naisten kisan kovimman pyöräajan!

-
Kisan ratkaiseminen juoksemalla ei todellakaan ole lempipuuhaani, vielä kun ajattelin että saatettaisiin olla Terhin kanssa aika saman vauhtisia juoksijoita, mikä tarkoittaisi tiukkaa hiillostusta. Vaihdossa sähläsin vähän pidempään ja Terhi sai pienen etumatkan. Sain tämän kuitenkin pian kiinni ja pääsin n. 30m päähän edelle. Tämä aseltelma pysyikin sitten koko 5.25km:n juoksun loppuun asti kisan voittajan Lucia Eratin mennessä kokoajan muutaman minuutin päässä edellä. Juoksu tuntui yllättävän hyvältä, vaikken ollut tehnyt ensimmäistäkään pyörä-juoksu yhdistelmätreeniä koko keväänä ja kesänä. 4:30-kilsoja pystyi lappamaan suhteellisen tuskattomasti esihapotetuillakin jaloilla. Maaliin tulin naisten kisan toisena iloisesti yllättyneenä alkukauden hyvästä vauhdista. Kiitos vaan Terhille hyvästä kiritysavusta, oli kivaa olla baanalla kaverin kanssa ja saatiin kyllä hyvä kisa aikaiseksi. :)

Maalisuoratuuletus

-
Kisan jälkeen saikin palautella varsinaisissa luksusoltavissa. Ensin saunottiin Vanajanlinnan saunassa, jossa odotti valkoiset isot froteepyyhkeet ja Paul Mitchelin shampoota ja hoitoainetta. Pienestä sitä tuleekin triathlonkisan väsyttämä tyttö onnelliseksi. :) Saunan jälkeen istuttiin brunssilla joka sisälsi vaikka minkälaista herkkua. Mikäs siinä oli palkintojenjakoa odotellessa. Oli myös mukavaa kun kerrankin kerkesi kunnolla jutella ja vaihtaa kuulumisia triathlonkavereiden kanssa. Kaikin puolin hieno päivä hyvässä seurassa.
Seuraava kisa onkin maantiepyöräilyn SM:t parin viikon päästä. Eniten olen innoissani 32km:n aika-ajosta, kun pyörä nyt näyttäisi kulkevan hyvin ja kiitos Signaturen, välineet on ensimmäistä kertaa viimeisen päälle kohdillaan. Samoilla höyryillä ajattelin sitten ajella vielä lauantaina yhteislähdönkin. Seuraavat viikot menevätkin pyöräkuntoa viritellen. Skootteripeesitreeniä on ainakin luvassa, tosin skootterina saa toimia Paavo tempopyörällään. Ihan hyvin pystyy tälläkin tavalla vetämään minulle ylivauhtista peesitreeniä. :D