Aika-ajo, eli tuttavallisemmin tempo, kisattiin perjantai-iltana ja oma lähtöaikani oli vasta 17:33. Lähdin ajelemaan Kuopiosta aamupäivällä ja vaikka lisäsin paavon suunnittelemaan aikatauluun puoli tuntia, sai silti lopussa painaa laikka punaisena menemään. Tempoon olin saanut Paavolta hyvin tarkat ohjeet: ”pittää vaan saaha sellanen ihan eläimellinen tuska päälle heti alusssa ja sitten kestää sitä loppuun asti.” Edellisiltana tämä kyllä vielä selitti jotain sykkeistä, kaarteiden ajolinjoista ja vaihteiden käytöstä, mutta olin siinä vaiheessa jo sängyssä puoliunessa peiton alla ja saatoin nukahtaa kesken selostuksen.
Tempo kisattiin tänä vuonna poikkeuksellisen pitkällä ja melko mäkisellä 32.5km:n matkalla, mikä miellytti minua hyvin paljon. Alusta asti jalat pyörivät hyvin, hengitys kulki ja ”raastomeininki” tuntui lähinnä hyvältä. Heti alussa oli yksi isompi mäki, jossa joutui ottamaan pienen eturattaan käyttöön. Mäen päällä sain kuitenkin ihan hyvin vauhdin takaisin. Jossain vaiheessa käännyttiin mutkaisemmalle metsätielle, jossa sai vähän varoa lommoja asfaltissa. Edelleen oli ihan hyvä tekemisen meininki, varsinkin kun sain kiinni pari minuuttia eteeni lähteneen Medilaserin kuskin. 20km:n kohdalla alkoi pitkä ja pikkuhiljaa jyrkkenevä mäki. Nyt kun vauhti väkisinkin hidastui, oli hyvä tilaisuus hörpätä vettä ja niistää nenä. (=pyyhkäistä räät poskelta) Silloin kun mennään tasaisella tai alamäkeen kovaa, on pysyttävä aerodynaamisena ja kaikki ylimääräinen heiluminen hidastaa vauhtia. Mäen päällä tuntui hetken aika pahalta, mutta se ei paljoa huolestuttanut koska tiesin että kestän sitä vielä hyvin seuraavat 10km. Viimeisen kympin ajoin jo tasan niin kovaa kuin pääsin katselematta mitään mittareita ja ihan hyvät vauhdit siinä saikin myötätuuleen ja loivaan alamäkeen.
-
Tempokuskia leikkimässä (Kuva: Kai Patjas)
Maaliin tulin ajassa 53:44 keskivauhdin ollessa 36.3km/h. 29 naista starttasi ja olin 11. nopein, mihin olen aika tyytyväinen. Kaikki edellä olevat taisivat olla pitkään pyöräilykuvioissa olleita kovia tekijöitä, joten yhdellekään turhalle tyypille en hävinnyt. Päivän paras juttu oli se, kun saatiin Cycle Club Helsingin naisten kanssa joukkuekisan SM-kultaa! Oli kyllä hienoa seistä podiumilla kultamitali kaulassa Niina Maisniemen ja Merja Särkiojan kanssa.
-
Kolme parasta joukkuetta: Cycle club Helsinki, Hyvinkään pyöräilijät ja Koiviston isku (Kuva: Asko Hahto)
Meidän joukkue :)
Lauantaina ajettiin 108km:n mittainen yhteislähtö, josta ei minun osalta ole ihan kauheasti kerrottavaa. Vaikka perusvauhti ei tuntunut lähes missään, niin siinä oli rytminvaihdoskyvytön triathlonisti pahasti epämukavuusalueella kun vähän väliä rykäistiin mäkiin sellaisella vauhdilla että totesin heti alussa olevan vain ajan kysymys milloin putoan pääjoukosta lopullisesti. Päätin sitten tehä sen edes tyylillä enkä porukan perällä lymyillen ja vähän pitää hauskaa. Menin keulaan vetohommiin ja latasin 50km/h tauluun (loivaan alamäkeen kylläkin) ja joidenkin kilometrien ajan minulla oli oikein mukavaa. Ei ehkä taktisesti kovin fiksu veto, mutta minkäs teet, kun kyllästytti ne hetkelliset lyhyet rykäisyt pk-lenkkivauhdista. Jossain puolivälin paikkeilla odotetusti tipahdin vähän isommassa mäessä niin pahasti, etten enää onnistunut nousemaan pääjoukkoon takaisin ja kisani päättyi 72km:n jälkeen. Ei oo noi mun pyöräilijän ominaisuudet oikein sopivat yhteislähtöhommaan. Lauantain paras juttu oli kun ajon jälkeen iskettiin käteen kylmä Coca Cola-tölkki. Herätti hyvin henkiin yhden ryytyneen wannabe-pyöräilijän.
Kokonaisuutena olen tyytyväinen viikonloppuun ja innostuin tempoajosta nyt vielä entistäkin enemmän. Joku vuosi aion vielä mennä viivalle aivan jäätävässä kunnossa. ;) Lotta Lepistö oli molempina päivinä aivan ylivoimainen vieden sekä aika-ajon että yhteislähdön Suomen mestaruuden. Suuret respectit ja onnittelut!
Nyt onkin muuten enää kolme viikkoa kauden toiseen pääkisaan Finntriathlonin puolimatkaan. Meininki on hyvä ja nyt on taas mukavaa palata virittelemään triathlonkuntoa kohdilleen. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti