Mallorca my love

Pesen hampaita. Peilissä näkyy ruskettunut naama ja aavistuksen kaventuneisiin poskiin palaneet kypärän remmien ja ajolasien kuvat. On kiljuva nälkä ja ison osan yöstä olen ajanut unissani loputonta serpentiiniä ylös ja alas. Lasken minuutteja aamiaisen alkamiseen ja kellon ollessa pykälässä tepastelemme Paavon kanssa portaat alas. Samalla statustetaan ensimmäisen kerran jalkojen tilanne: reisi meinaa vähän pettää alta, mutta tilanne voisi olla huonompikin. Tutut naamat  tulevat vastaan - jokaisen naama kaventunut ja ottanut väriä päivä päivältä enemmän. Lapan lautaselle tutut setit: munakas, pari sämpylää, maltillisesti appelsiinilohkoja, seuraavaksi churroja tai pannereita nutellan kera ja lopuksi vielä niin paljon paikallisia erittäin herkullisia appelsiinejä kuin napa vetää. Appelsiinit lopuksi siksi, ettei maha täyty liikaa suhteessa kaloreihin. Edessä on pitkä ajopäivä ja energiaa tarvitsee. Viimeistään parin tunnin päästä on kuitenkin taas nälkä. Aamiaisen jälkeen käväistään hotellin kattoterassilla katsomassa miltä keli näyttää ja onko vuorilla pilviä. Galatzo, Puig Major sekä Randa ja "randaballo" pistetään merkille. Huoneella jälleen saman kaavan mukaan valmistaudutaan lenkkiin: aurinkorasvaus, ajokamat päälle, pulloihin puolet vettä, puolet urheilujuomaa, taskuihin litistettyjä ja poksautettuja suklaacroissantteja sekä pari banaania. Klossien kilkatusta alkaa jo kuulua käytävältä.

Lenkki starttaa myös meillä säntillisesti klo 10 ja Luxorin pihalla parveilee pyöräilijöitä. Lähdemme liikkeelle, takamus pitää asetella satulaan alkuun vähän varovaisesti ja pyörittää pienellä vaihteella, jotta kankeat jalat vertyvät. Aluksi ajetaan rantabulevardin päähän, jonka jälkeen suunnataan pitkään ja loivaan Deltanmäkeen, jossa tapahtuu lenkin ensimmäiset hassuttelut. Paavon missio on ajaa suohon jokainen mies jolla on Raphan vaatteet ja/tai muuhun asuun värikoodatut sukat, minun kilpailuvietti taas herää jos näen M-dot logon tai triathlonpyörän. 

Käännymme pienemmälle peltotielle, joka reunustaa kiviaidat, laiduntavat lampaat ja appelsiinipuut. Pyöräilijöiden ruuhka on helpottanut, hanuri alkaa taas tottua olemaan satulassa ja jalat ovat vertyneet täysin toimintakykyisiksi. Lämmin tuulenvire tuntuu iholla, appelsiininkukat tuoksuvat, aurinko paistaa ja hymyilyttää. Joka kerta lampaita nähdessämme alamme vuoronperään huutaa "bääääää!" ja yleensä lampaat vastaavat. Näyttää varmasti tosi fiksulta. Kun bongaamme myytävänä olevan Cazan, alamme puolivitsillä leikitellä ajatuksella kakkosasunnosta Mallorcalla joskus useiden vuosien päästä. 

Ensimmäisen kunnon mäen alla viimeistään kääritään tuuliliivit taskuun ja sovitaan, että nähdään ylhäällä - vähintäänkin toinen haluaa aina kellottaa nousun Stravaan. Kun nousu alkaa ja maisemat alkavat pikkuhiljaa avautua, mieleni valtaa pikkuhiljaa voimistuva selittämätön riemun ja onnellisuuden tunne. Reisiä hapottaa, hikipisaroita tippuu naamalta, hengitys kiihtyy, rytmi serpentiinin ajamiseen löytyy, pyörä kehrää alla ja maisema paranee jokaisessa mutkassa. Mietin, että tämä on kyllä yksi parhaista asioista elämässä mitä tiedän. Ylhäällä hengitellään hetki, puetaan tuuliliivit päälle, tarkistetaan että renkaat ovat ehjät ja lähdetään laskuun. Paavo menee edellä, minä seuraan ja matkin ajolinjoja. Nopea ja terävä jarrutus juuri ennen mutkaa, jonka jälkeen jarrut vapautetaan, nojataan koko painolla ulommaiselle jalalle ja tullaan mutkaan pyörä mahdollisimman kallellaan. Kun serpentiinilaskuihin löytää rytmin ja rentouden, ne voittavat hauskuudessa minkä tahansa vuoristoradan. 

Neljän-viiden aikaan iltapäivästä palaamme hotellille. Naama on ottanut taas lisää väriä, silmät katsovat molemmilla vähän eri suuntiin, verensokeri on matala ja juttujen taso laskenut vielä entisestään. Juomapullot, taskut ja reidet ovat tyhjät - mieli samoin. Suihkun ja pikaisen välipalan jälkeen otetaan pari tuntia erittäin rauhallisesti, kunnes raahaudutaan illalliselle buffet-pöytään. Siellä suoritetaan lenkin jälkipuinnit, punotaan juonia seuraavalle päivälle ja mietitään että mitähän seuraavaksi söisi. Illalla kävellään ehkä meren rantaan katsomaan auringonlaskua, tai sitten mennään kattoterassille punaviinilasillisten kanssa. Olo on raukea ja onnellinen, mieli levollinen, enkä juuri sillä hetkellä haluaisi olla missään muualla. 

Jotkut menevät Mallorcalle treenaamaan pyöräilyä, mutta minä taidan kyllä ennemminkin treenata mennäkseni Mallorcalle pyöräilemään. Pian nimittäin mennään taas.