IM Tallinnasta on kulunut viisi viikkoa ja sama aika on edessä ennen Havaijilla järjestettäviä Ironmanin maailmanmestaruuskilpailuja. Muutama viikko Tallinnan kisan jälkeen meni melko sumuisissa merkeissä. Ekat pari viikkoa oli tunne, että mikään määrä unta tai ruokaa ei riitä. Siitä kun pääsin yli, alkoi olla vain löysä ja treenaamaton olo, mutta silti ei ollut sitten minkäänlaista intoa lähteä lenkille. Ihan perussettiä täysmatkan jälkeen siis. Lomailin viikon kisan jälkeen, kunnes oli aika palata takaisin töihin. Ekat kaksi työviikkoa vietin melko tiukasti joko työpaikalla tai kotona ja tienasin reissukassaa ylimääräisillä työvuoroilla. Jos tällaista elämää pitäisi viettää yhtään pidempään, iskisi muuten sen tason eksistentiaalinen kriisi ettei pahemmasta väliä. Pidän työstäni - vieläpä hyvin paljon - mutta silti tarvitsen sen vastapainoksi jotain ihan muuta. Työpäivästä täytyy palautua siinä missä treeneistäkin ja minulta se ei onnistu kotona rötväämällä ja tv:tä katsomalla. On päästävä ulos raikkaasen ilmaan tai vaihtoehtoisesti uimahalliin ja rasitettava välillä myös kehoa pään sijaan.
Neljännellä post-op viikolla aloin varovaisesti kokeilla miltä treenin tapainen tuntuisi ja kummasti muuten alkoi olo helpottaa. Ensimmäisellä juoksulenkillä jalat vastustelivat ihan kunnolla, mutta toinen lenkki meni jo lähes normaalilla fiiliksellä. Pyörälenkillä jalat tuntuivat alkuun siltä kuin niillä ei olisi koskaan pyöräilty, joten lähdin kouluttamaan niitä Puijon mäkeen. Kuudesti kun ajoi 5-6min kestävän mäen oikein äkäisesti ylös, niin johan alkoivat totella - sekä jalat että tehomittari. Tällä viikolla harjoittelu on jo tuntunut aikalailla siltä kuin ennen Tallinnan kisaa. Yleensä tähän aikaan vuodesta kunto lähtee laskuun ja paino nousuun, mutta nyt näyttäisi siltä, että nämä on saatu käännettyä toisin päin ja painokin on pudonnut lähes takaisin elokuun alun lukemiin. Painonhallinnassa olen muuten todennut toimivimmaksi taktiikaksi sen, että viettää niin paljon aikaa lenkillä, ettei edes ehdi syömään kotona liikaa.
Havaijin kisasta ja reissusta olen niin innoissani, etten oikein tiedä miten päin tässä pitäisi olla. Lähdemme reissuun Paavon kanssa pari viikkoa ennen kisaa ja paluulento lähtee kisan jälkeisenä keskiviikkona. Kaksi viikkoa pitäisi olla riittävä aika totutella ilmastoon - tai siis jos ei siinä ajassa totu, ei tilanne kuulemma pidemmälläkään oleilulla juuri parane. Vaikka urheilureissusta onkin ensisijaisesti kyse, aion kyllä triathlonismin lisäksi harjoittaa myös vähän turismia - toki niissä rajoissa missä se on kilpailun kannalta järkevää. Noin kauas ei välttämättä tule reissattua kovin montaa kertaa elämän aikana, joten täytyy ottaa siitä nyt maksimaalinen ilo irti.
Mitä taas itse kilpailuun tulee, niin olen 90% innosta piukeena ja 10%:sti suhtaudun pelon sekaisella kunnioituksella. Kaikenlaisia myyttisiä tarinoitahan Havaijin Ironmanista liikkuu ja osa varmastikin pitää ihan paikkaansa. Ensikertalaisena ei parane paljoa henkseleitä paukutella etukäteen, koska kisareitillä ja olosuhteilla on varmasti yksi jos toinenkin ässä hihassa, joilla pyritään hidastamaan kalpean ja persjalkaisen savolaisen laavakentällä etenemistä. Kaikki Havaijin kisasta kuultu ja luettu toki herättää kunnioitusta, mutta tällä hetkellä fiilis on kuitenkin ihmeen luottavainen. Vahvuuteni triathlonissa ei oikeastaan ole niinkään pyöräilyssä tai juoksussa - eikä varsinkaan uinnissa - vaan ennemminkin siinä, että olen hyvä kilpailemaan. Erityisesti täysmatkalla olen tähän saakka onnistunut varsin hyvin välttelemään ongelmia ja ulosmittaamaan sen kunnon mikä nyt kulloinkin on ollut - välillä parempi, toisinaan heikompi. Hyvää tuuria on varmasti ollut matkassa, mutta väitän myös osaavani kisan aikana lukea kroppaani hyvin - tiedän mitä se kulloinkin tarvitsee ja mihin se kykenee. Tälle ominaisuudelle on varmasti laavakentällä käyttöä.
Tavoitteena Konalla on ensisijaisesti tulla maaliin. Kaikki muu mikä onnistuu, on plussaa. Kuulin kuitenkin erittäin luotettavasta lähteestä, ettei Havaijin kisaan tule suhtautua minään yliviritettynä retkenä, vaan se on kilpailu siinä missä muutkin täysmatkat. Lähde oli luotettavimmasta päästä mitä Suomesta löytyy, joten minähän uskon. Lähestyn siis Havaijin Ironmania kunnioittavasti, mutta selkä suorana ja pää pystyssä. Hyvä tästä tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti