Pyörävauhti - mikä kaikki siihen vaikutti? (sisältää välinepohdintaa)

2014-kaudelle sainkin ihan kunnolla apua välineiden kanssa, kun Signaturen Samu innostui auttamaan tätä kilpakuntoilijaa urheilullisten haaveidensa toteuttamisessa. Olen tästä hyvin kiitollinen, koska nyt ei tarvinnut miettiä yhtään että pääsiskö paremmilla varusteilla kovempaa, vaan homma oli vain itsestäni kiinni. Muutaman ensimmäisen triathlonkisakesän ajelin maantiepyörällä, jota oli vähän tuunattu lisätangoilla ja nopeammilla kiekoilla. Ihan hyvä siitä saatiin, mutta kyllä sitä tietysti mietti että miten paljon vauhti kasvaisi jos alla olisi aika-ajopyörä. Opiskelijabudjetilla elävällä on vaan tietyt rajoitukset näissä hankinnoissa..

Kuva joka on täällä jo näkynyt, mutta laitanpa vielä kerran :D

Viime talven pidin luovaa taukoa opiskelusta, ja tämän seurauksena oli aikaa treenata  enemmän kuin koskaan. Olin tietysti suurimman osan ajasta töissä klo 8-16, mutta tuntui ihan luksukselta kun kaikki yli jääävä aika oli mahdollista käyttää ihan mihin huvitti. Kävin spinningissä syksyllä melkein joka viikko ja keväällä ajoin rullilla pari-kolme kertaa viikkoon. Panostin siis talven aikana pyöräjalkojen säilymiseen huomattavasti enemmän kuin aiempina vuosina. Keväällä pääsin viikoksi Mallorcalle, jossa ajettiin seitsämän päivän aikana 800km ja kiipeilin sellaisia mäkiä joita en ihan ollut osannut kuvitellakaan. Se varmaan ainakin sitkeytti pyöräjalkoja sietämään pitkäkestoista jauhamista, kun loppuviikosta 8h satulassa istuminen ei melkein tuntunut missään. (jos nyt vähän liioitellaan)

Alkukeväästä alkoi vaikuttaa siltä, että kunnon saattaisi kesäksi saada hyvinkin kohdilleen. Riemastuin tietysti aika paljon, kun minulle vielä tarjottiin kuskia vailla olevaa Cervélo P3:sta ulkoilutettavakseni. Pyörä tuli Paavon kyydissä Tampereelta Kuopioon ja kun minä olin käväissyt Tartossa tekemässä rästihommat alta pois, päästiin laittamaan säätöjä tosissaan kohdilleen. Ajoasento oli lähtökohtaisesti, tuota, pyöräilijämäisen "elegantti ja aerodynaaminen." Sitä saatiin vähän helpotettua kääntämällä stemmi ympäri, jotta saatiin minut jotenkin taipumaan aerotangoille. Satula oli alunperin kapeanokkainen ja pitkä versio ja - menemättä nyt liikaa yksityiskohtiin - nokalla istuminen hankasi aika ikävästi vähän liian herkkiin paikkoihin. Satulan takaosasta en taas oikein yltänyt aerotangoille ja asento muistutti vähän liikaa Buzz Lightyearin "kohti ääretöntä ja sen yli" - asentoa. 

Joulu tuli!

Satulaongelma ratkaistiin ISM adamo prologuella, joita nykyisin näkeekin jo aika monella. Satulahan oli täysin erilainen kuin mihin olin tottunut, mutta osoittautui lopulta erittäin hyväksi. Suurinpana erona "normisatulaan" on se, että Adamossa pystyy helposti istumaan myös nokalla ja suurin paine tulee oikeastaan lähentäjiin ja pakaroihin, jotka nyt kestää sen paineen paljon paremmin kuin nuo vähän naisellisemmat ja herkemmät alueet. Joroisten puolimatkaa ennen ehdin ajaa aika vähän pitkää lenkkiä ja tämä kostautui ahterin puutumisena pyöräosuudella. Ennen Nastolan täysmatkaa sain onneksi karaistua persustani mm. 200km:n lenkillä ja siellä 180km:n pyöräosuus sujuikin ilman minkäänlaisia ongelmia. Tottumiskysymys ilmeisesti, enkä enää ottaisi tempopyörään mitään muuta satulaa. Pelkällä satulan vaihdolla ja stemmin käännöllä saatiin ajoasennosta aika hyvä: melko aerodynaaminen, mutta kuitenkin sellainen jossa kykenin ajamaan helposti 180km. Se oli myös pyöräkisasääntöihin sopiva, eli SM-tempoon ei tarvinnut tehdä mitään muutoksia, mikä oli hyvä. 

Hellevaatteissa, mallia ajoasennosta..

Pyörässä oli rattaana Rotorin Q-ring, mistä en ihan hirveästi ymmärrä muuta kuin että ratas on ellipsin muotoinen, näyttää jännältä ja sillä pitäisi olla hyvä vaikutus tehontuottoon. Paavo ja Samu sanoivat että tää on hyvä, joten en väittänyt vastaan. Mulle varoiteltiin että etureidet saattavat alkuun kipeytyä, pitää totutella ensin viikko kevyemmillä lenkeillä ja kulmaa säätää pikkuhiljaa. No, mä tein yhden tempotreenin, menin Finntriathlon Vanajanlinnaan kisoihin, enkä huomannut ajotuntumassa tai reisien kipeytymisessä mitään kummaa. SM-tempoon Paavo sääti minulta salaa rattaan vähän tiukempaan kulmaan, enkä edelleenkään huomannut mitään, paitsi että kulki hyvin. Eli jos joku harkitsee Q-ringin ostamista, niin ajotuntumaan tottumisesta en ainakaan olisi huolissani. 

Päähäni iskettiin tavallista maantiekypärää aerodynaamisempi S-Worksin Evade, ettei nyt ainakaan päässä olisi mitään ilmajarrua. Siitä tarkempaa analyysiä täältä. Tykkäsin paljon ja ainakin uskallan laittaa pääni pantiksi että se on mukava päässä ja subjektiivisesti arvioituna näyttää hyvältä! Pyöräkengät menivät myös uusiksi - Bontin uunissa muotoiltavat maantiekengät mulla oli jo ennestään ja nyt niiden kaveriksi tuli saman merkin triathlonversio. Triathlonkengät saa viriteltyä polkimiin valmiiksi kiinni, jotta kengät saa puettua ja riisuttua vauhdissa. Tällä säästää vaihdoissa joitain sekunteja, mutta olennaisin juttu on se, että nyt pystyin noudattamaan Paavolta opittua periaatetta, että pyöräkengissä ei juosta koskaan metriäkään. Olen saanut yhden muovisen klossin halki ihan vaan kävelemällä pyöräkengillä ja tätä riskiä en todellakaan halunnut ottaa triathlonkisojen vaihdossa. Lentävällä vaihdolla siis mentiin myös täysmatkalla. 

Että sellasilla vehkeillä viuhdoin menemään ja välineidenkin puolesta harrastaminen on nyt ollut oikein mukavaa. Eniten tietenkin ratkaisee se miten on harjoitellut ja mitä niissä omissa reisissä on. Kuitenkin, jos harjoittelee paljon ja asettaa itselleen tavoitteita, se lisää jonkin verran harrastamisen mielekkyyttä kun tietää että välineistä ei vauhti ainakaan ole kiinni.  Nyt syksyllä kun varustepuolta aletaan ehkä taas päivittää ensi kautta varten kuntoon, voin ainakin edellämainittuja suositella varauksetta. Tavallaanhan tämä on maksettu mainos, mutta minulle tuli itseasiassa käsky pitää itse huoli että varusteet on sellaiset mistä tykkään, jottei tarvitse myydä sitä mitä persutkaan eivät kuulemma myy kun kerron kokemuksiani. :)

Täysmatkan jälkipuinnit ja viimeisten viikkojen virittelyt

Nastolan täysmatkasta on kulunut pari viikkoa ja olen ottanut palautusviikoista kaiken ilon irti. Kertoilen siitä lisää myöhemmin, mutta nyt harrastan vielä vähän jälkipuintia. Tämä piti tehdä heti kisan jälkeen, mutta unohdin, joten nyt seuraa ihan seikkaperäinen analyysi siitä, miten tuli valmistauduttua täysmatkalle viimeiset viikot. Yleensä jälkeenpäin mietitään mikä meni pieleen, mutta koska ylisuoriuduin ekasta täysmatkasta niin reilusti, lienee syytä myös miettiä ihan perusteellisesti miksi se menikin niin hyvin, jotta voi seuraavalla kerralla toistaa ne hyvät jutut. Tämä ei siis ole mikään yleistettävissä oleva ohjenuora täysmatkalle lähteville, vaan ainoastaan miten minä tein ja mikä minulla toimi. Ensiksi kisaa edeltävän kuukauden treenipäiväkirja:

21.1.-27.1. Post-Joroinen. Palauttelua ja pikkuhiljaa treenin makuun
ma-to lepoa ja työmatkapyöräilyä
pe: avovesiuinti, 50min kevyesti
la: uinti 4km  (märkäpuku ja lähes kiehuva vesi)+ pyörä 70km + juoksu 3km. Juoksussa totaalihyytyminen helteeseen, joten jätin kesken ja kävelin kotiin.
su: pyöräily 78km/2.5h tempopyörällä

28.7.-3.8. Kova viikko, lähinnä määrän takia
ma: 30km työmatkapyöräilyä + 8x 1000m vedot radalla. Mukavaa vk-huohotusta 4:30-vauhdissa
ti: 30km työmatkapyöräilyä + 135km / 5h pk-pyörälenkkeilyä. Tuntui helpolta.
ke: 30km / 2:55 juoksua. Testi kestääkö jalat. Kesti.
to: 1h/22km erittäin kevyttä pyöräilyä
pe: 50min avovesiuinti, reippaasti
la: 200km /6:50 pyöräilyä. Eka kakssatanen koskaan.
su: 100km / 3.5h pyöräilyä. Yritettiin keretä porukkalenkille, myöhästyttiin ja yritettiin ajaa porukkaa kiinni. 50km täysiä ajavan Paavon peesissä, kunnes tajuttiin että ollaan väärällä tiellä. Istahdin sitten pientareelle, itkin, söin pari suklaapatukkaa todella nopeasti ja join sekä Paavon että mun juomat ”ykösellä alas.” Tässä vaiheessa Paavo oli miettinyt että meniköhän nyt överiksi treenikuorman kanssa. Sai mut kuitenkin ajamaan lähimmälle ABC:lle kun lupasi tarjota jätskin.
Sunnuntain nitkahdusta lukuunottamatta erittäin onnistunut viikko. Taiteen sääntöjen mukaan olis ollut hyvä tehdä viikkoa aikaisemmin, mutta koska Joroinen, se oli tehtävä nyt pienellä riskilläkin näin lähellä täysmatkan kisaa.

4.8.-10.8. palauttelua määräviikosta (=montusta ylös kömpimistä) ja herkistelyä Kuopio Triathloniin
ma: lepo
ti: 55min uintia, Rönön ympäri
ke: 20min uintia järvessä ilman märkäpukua. (Kuopio Triathlonin talkoolaisena, uintireitin testausta)
to: 3x1000m radalla, kaikki vedot 4min:n pintaan. Jalat tönkkönä, mutta väkisin sai ne muistamaan kuinka juostaan. Päälle 1500m uintia ilman märkäpukua.
pe: 20min uintia, jälleen ilman märkistä. (Talkoolaisen vetreytystä)
la: Kuopio triathlonin perusmatka: uinti 1500m 31min, pyörä 40km 1:09, juoksu 10km 45min ja risat. Helpon tuntuista ja hyvissä voimissa maaliin.
su: Rönön ympäri uinti, 45min / n. 2.5km, ilman märkistä jälleen. Illalla 50min sauvakävelyä kun taas meinasi päässä keittää yli. Ei siitä sen enempää.
Kuopio triathlonissa alkoi homma vaikuttaa hyvältä ja kunto näyttää herkistymisen merkkejä. Viimeistely onnistui hyvin, kun ei tullut otettua jaloista vielä kaikkea irti, joten palautuminen ei huolettanut. Sunnuntaina meinasin tosin illalla sipata pahasti (ilmeni täydellisenä huumorintajun puuttumisena) ja Paavolta tuli tiukka käsky ottaa seuraava viikko hyvin kevyesti. 

KISAVIIKKO
ma:  lepo, tai siis 1h raivopyöräilyä farkkusortsit jalassa kun suutuin Paavolle siitä että tämä oli pahalla tuulella ja ärsyttävä, joten poistuin kotoa. Heittelin myös juomapullot parvekkeelta alas, löytyivät toissapäivänä. Kisapaniikki nosti päätään ensimmäisen kerran.
ti: lepo (kiukuttelua)
ke: uinti rönön ympäri, n. 2.5km / 45min
to: lepo + lyötiin kättä päälle että ollaan kunnolla vaikka kuinka kisa stressais, jännittäis ja kiukuttais
pe: lepo + kisapaikalle siirtyminen + muuta säätöä
la: Täysmatkan triathlon: 3.8km uinti, 180km pyöräily ja 42.2km juoksu. 10:56

Ilmeisesti aika kovasta edellisviikkojen treenikuormasta kerkesi just palautua ennen Nastolan kisaa, koska siellä kulki niinsanotusti ”ihan helevetin kovvaa.” Riski sasirastua vaikka flunssaan viimeisellä viikolla oli tuollaisen treenijakson jälkeen aika suuri, joten puoskaroitiin sitten ihan tosissamme napsimalla monivitamiinitabletteja ja C-vitamiinia, menemällä aikaisin nukkumaan ja pitämällä huoli ettei missään vaiheessa palella, eikä tankkauksen takia nälkäkään ehtinyt tulla. Kannoin kaupasta raivokkaasti hedelmiä, marjoja ja muita antioksidanttipommeja. Tieteellistä näyttöähän ylimääräisen C-vitamiinin ja flunssa ehkäisyn ynteydestä ei taida paljoa olla, mutta tämä nyt oli se hetki ottaa lumekeinotkin käyttöön.
Viimeiset kovat viikot tosiaan tehtiin pienellä riskillä noin lähellä kisaa, koska Joroisten puolikkaan ja Nastolan täyden matkan välissä oli vain neljä viikkoa. Joroisista piti keretä palautua kunnolla, mutta samoin kovasta treenijaksosta ennen Nastolaa. Jatkossa nyt onneksi tiedän, että kovin pitkä kisaa edeltävä keventely ei ole välttämätöntä, vaan vielä pari viikkoa ennen voi hyvin ladata pitkää lenkkiä ja viikkoa ennen käydä hilpaisemassa olympiamatkan. En tiedä toimiiko tämä universaalisti jokaisella, mutta minulla näytti toimivan.
Tärkeintä täysmatkalle valmistautumisessa on tietysti oikeastaan koko edellinen vuosi, eikä pelkästään edeltävä kuukausi. Koko vuoden treenit onnistuivat paremmin kuin uskalsin edes haaveilla – en ollut kertaakaan edes flunssassa ja ainoastaan parin viikon ajan joutui juoksumäärää vähentämään juoksijan polven takia. Mitään ”treeniohjelmaa” tai virallista valmentajaa mulla ei ollut, (eikä tule olemaankaan) vaan mietittiin Paavon kanssa yhdessä suunnilleen viikko kerrallaan ja sovellettiin muu elämä, tuntemus, mielekiinto ja sää huomioonottaen. Koko ajan homma pysyi mielekkäänä, eikä missään vaiheessa tuntunut väkinäiseltä puurtamiselta. Syksylla tuli tehtyä paljon sauvakävelyä, sauvarinnettä, polkuhölkkää ja jossain määrin punttia. Talvella sitten hiihdin perinteistä ja luistellen niin paljon kuin mahdollista, eli aika vähän. Juoksusta innostuin oikein toden teolla kun huomasin että vetotreenit puraisivat hyvin.
Yllättäen panostin tehoihin enemmän kuin koskaan ennen ja varsinaiset pitkät ja hitaat ”nylkkytreenit” tein täsmäiskuina vasta muutamalla viimeisellä treeniviikolla. Tämä toimi hyvin, koska tehotreeneillä sai helpon tuntuista perusvauhtia hilattua ylöspäin ja kestävyys mulla on muutenkin ollut aina aika hyvällä mallilla. Uintitreenit oli ainoa täysin surkeasti toteutettu osa-alue: Paavo totesikin, että en oikeastaan ollenkaan treenannut uintia, vaan lähinnä uiskentelin ja keskityin Ninan ja Annikan kanssa seurusteluun. Tähän on ehdottomasti tultava parannut seuraavalle kaudelle. Uintitreenit on vaan niin järjettömän tylsää sipistelyä, että tahtoo vähän noi kiinnostuskiikarit olla hukassa jos samaan aikaan voisi myös juosta tai pyöräillä.

Noniin, tästä tuli nyt taas ihan tolkuttoman pitkä teksti vailla minkäänlaista punaista lankaa, mutta joskus täytyy heittäytyä tajunnanvirtaan. Sainpahan purettua tätä. Seuraavan kerran kun tänne kirjoittelen, lopetan Nastolan täysmatkasta jauhamisen. Oon nimittäin tehnyt hauskoja juttuja – mm. huippu Kolin reissu jolta on paljon kuvia ja palailin myös takas Tartoon. Lääkiksen nelosvuosi alkoi eilen – huippua!

Täysmatkan triathlonin SM-kilpailu, Nastola

 
Ensimmäinen täysmatkan triathlonkisani on nyt suoritettu ja yritän tässä kovasti pohtia miten siitä kirjoittaisi kisaraportin joka ei ole tolkuttoman pitkä, sisällä aivan liikaa superlatiiveja, yltiöpositiivisuutta ja överiksi menevää hehkutusta. En keksinyt tähän mitään hyvää ratkaisua, joten…

Viime viikonloppuna tosiaan viimeistelin kisakunnon Kuopio triathlonissa, joka meni oikein hyvin ja oli kivaa! Oli tarkoitus kirjoitella siitä tännekin jotain, mutta olin koko viikon yllättävän kiireinen. Aika meni mm. siihen, kun yritettiin Paavon kanssa syödä toistemme päät, tein yhden raivopyöräilylenkin ja viskelin kerran pari juomapulloa parvekkeelta alas vattupuskaan. (seuraavalla kerralla heitän ne näkyvään paikkaan, tai en ainakaan heitä omia) Joskus torstaina todettiin että taitaa vähän kisajännitys viedä huumorintajua pois kummaltakin ja tehtiin pyhä lupaus, että nyt ollaan kunnolla kisaan asti.
Perjantaina lähdettiin pienten muuttujien kautta työpäivän jälkeen illaksi Nastolaan. Pelipaikoille saapuminen meni aika ravakasti suunniteltua myöhemmäksi, mutta päästiin kuitenkin ennen puoltayötä nukkumaan. Tai siis minä varmaan simahdin taas ekana kun Paavo vielä teki varustesäätöjä. Kisa-aamuna pikainen aamupala ja perusteellinen kofeiinilataus, hiusten letitys (tällä kertaa mentiin hippityylisellä kalanruotoletillä) ja vedenkestävät ripsivärit silmiin, koska yhdestä en edelleenkään luovu. Vaikka etukäteen melkein uskoin itsekin että ei paljoa edes jännitä, niin kisa-aamuna se oli myönnettävä että nyt jännittää muuten jonkin verran normikisaa enemmän. Oikeastaan oma kunto ei ollut se suurin huolenaihe, vaan mietin mielessäni erilaisia kauhuskenaarioita renkaan puhkeamisesta reitiltä eksymiseen ja kuinka ikävää se olisikaan. Kun märkäpuku oli kiskottu päälle, vaihtoalue valmiina, kaikki ilmeisesti kunnossa ja kerkesi vielä heittää jotain väsynyttä vitsiä kollegoiden kanssa, alkoi pahin jännitys helpottaa. Kun starttipaukku pamahti, olikin yhtäkkiä täysin levollinen olo.

Uinti: 3.8km, 1:17
Uinnissa tavoitteena oli tulla mahdollisimman tuoreena vedestä ylös. Ajasta ei juuri stressannut, vaan ajattelin että 5min sinne tai tänne, ihan sama. Ehkä juuri tämän takia ensimmäistä kertaa ihan todella nautin kisassa uimisesta, eikä se tuntunut vaan pakolliselta pahalta ennen todellista hauskuutta. Päällimmäinen ajatus uidessa oli, että ”ei vitsit mä oon nyt ihan oikeesti toteuttamassa yhtä haavettani.” Ehkä muutakin olisi kannattanut ajatella, kun ekan poijun jälkeen lähdin suunnistamaan väärälle poijulle rannassa. Tajusin onneksi melko hyvissä ajoin vilkaista tarkemmin, eikä harharetkestä tullut kovin pitkää. Rantauduin hyvissä voimissa ajassa 1:17, mikä yllätti iloisesti. Vaihtoon sai juosta aika hyvän ylämäen märkäpuku lanteilla ja siinä meinasi ikävästi hengästyä.

Pyöräily, 180km, 5:36
Pyöräilyä odotin ehkä eniten, se kun on ollut mulle aina hyvin mieluinen laji. Vaihdossa kuulutettiin että naisten kärkeen on matkaa 10min, minkä päätin vakaasti ajaa kiinni. Suunnitelmana oli ajaa rennohkon reipasta vauhtia ja pitää syke jossain 160-170-välillä. (Aerobinen kynnykseni on juostessa 170, pyöräillessä varmaan vähän alempana) Paavo oli pelotellut aika paljon reitin mäkisyydellä ja olin näköjään henkisesti varautunut vielä aika paljon pahempaan kuin mitä se todellisuudessa oli. Pienelle eturattaalle sai kyllä heittää useaan otteeseen ja vaudin tappavia mäkiä oli jonkin verran. Ilmeisesti savolainen perusmaasto oli kuitenkin karaissut sen verran hyvin, että mäet ei paljoa mieltäni järkyttäneet. Pyörittelin ylämäet rennosti, mutta heti tasaisella ja alamäkeen otin ison tuuman käyttöön, pyrin saamaan vauhdin päälle mahdollisimman nopeasti ja pyöritin jalkoja vimmatusti. Geelejä otin puolen tunnin välein ja urheilujuoman suhteen olin oikein kunnon loppasuu. Olin teipannut yhden energiapatukan aerotankoon hätävaraksi ja kun se meinasi tippua, päätin syödä sen vaikkei juuri ollut nälkäkään. Mitään ongelmia ei oikeastaan ollut, mitä nyt 180km:n aikana ehtii tulla vähän tylsää kun tuollaisessa 200:n osallistujan kisassa ei kovin paljoa kilpakumppaneita näe. Pari kertaa sain oikein kunnon kaatosadekuuron niskaaan ja mutkissa meinasi vähän hirvittää kun jarrupalat vähän liukastuivat. Ihme kyllä, jossain vaiheessa aloin suorastaan odottaa juoksemaan pääsyä kun aerotangoilla könöttäminen alkoi tuntua vähän epäergonomiselta. Pyöräilyyn käytin aikaa 5h 36min keskarin ollessa 32km/h, mikä oli ennakkospekuloinneissani ehdottomasti yläkanttiin, hyvä näin.

Toinen vaihto
Toiseen vaihtoon tullessa minulle huudeltiin kisakellon olevan 6:55 ja kuuluttaja kuulutti jotain naisten kärjestä ja vaihtoon tulevasta 20-24v naisten suomenmestarista. Ajattelin että jos pääsen 7h kieppeillä juoksemaan, on mennyt tosi hyvin. Tyytyväisenä pyörä telineeseen, kypärä pois ja lenkkarit jalkaan. Tässä vaiheessa oli pakko käydä pitämässä luova tauko, jottei edessäolevasta maratonista tulisi hyvin epämukavaa kokemusta. WC:t sijaitsivat toisessa suunnassa kuin juoksureitti ja sinne juostessani aloin pian kuulla huutoja ”Iina ei siihen suuntaan.” Kysyin että eikö sitä nyt prkl ihminen saa vessassa käydä ja jatkoin itsepäisesti matkaani väärään suuntaan. Kuulemma tämä vaihdon osuus oli sitten kellotettu vielä erikseen, kiitos tästä.

Juoksu, 42.2km, 3:57
Juoksemaan lähtiessa oli kieltämättä vähän velmu tunne miettiä että tässä sitä lähdetään maratonille ihan hyvin esihapotetuilla jaloilla. Heti juoksureitille päästyäni kääntöön tuli yhden juoksukierroksen minua edellä oleva tuttu M40-44-sarjan tuleva hopeamitalisti, jonka mukaan päätin lyöttäytyä. Yllätyin kovasti kun juoksu tuntuikin alussa oikein hyvältä, joten juoksin rennosti hyvältä tuntuvaa vauhtia ja hölpötin niitä näitä. Aika pian vastaan tuli Paavo tosi hyvän näköisella askelluksella ja selvisi että tällä taitaa mennä aika hyvin. Tästä tulin tietysti hyvälle mielelle. Juoksureitti oli 6x n. 7km:n pituinen kierros, jolla oli aika mukavasti mäenkinkamaa kiivettävänä. Vielä ekalla kierroksella jalka ei painanut juurikaan ja mukanani juokseva Mikko ystävällisesti kehotti minua jatkamaan omaa vauhtiani kun kerran niin hyvin kulki. Todennäköisesti vaan kyllästyi mukana juoksevaan taukoamatta höpöttävään tyttöön. :D Jatkoin matkaani omaa vauhtia ja vielä urheilukentälle ensimmäiseen kääntöön tullessa tuntui oikein hyvältä.
Tokalla kierroksella ihan yllättäen alkoi jalka painaa ja ajatus edessäolevista kolmestakymmenestä kilometristä tuntui kieltämättä vähän pahalta. Yritin vaan olla ajattelematta liikaa ja pistää tossua toisen eteen. Kylkeen alkoi pistää ja parissa ylämäessä oli aivan pakko kävellä pätkä. Taktisesti otin kevyesti aina ennen stadionille saapumista, jotta yleisön edessä meno näyttäisi mahdollisimman hyvältä. Kolmannella ja neljännellä kierroksella oli kaikista vaikeinta, eikä niistä ole kovin selkeitä mielikuvia. Välillä koski mahaan, välillä pyörrytti, pohkeissa oli jotain krampin tapaista ja välillä tuli vilunväristyksiä. Ja tietysti ihan vaan väsytti. Jossain vaiheessa Paavo juoksi ohi, kysyi mikä on ja käski juoda vettä seuraavaksi. No se vähän auttoikin, oudon tuntuinen maha rauhoittui ja kykenin taas ottamaan lisää energiageeliä, joka triathlonnaisen tiellä pitää. Vähän kyllä kyseenlaistin mielessäni koko harrastuksen järkevyyden kun olo oli aika huono ja edessä vielä yksi puolimaraton. Toisaalta, olin myös henkisesti varautunut vielä pahempaankin ja muistuttelin itseäni että tässä mennään nyt täysmatkaa, joten epämukavuutta on vaan kestettävä. Näillä hetkillä on myös hyvä miettiä syvällisesti miten lyhyt aika pari tuntia on jos koko ihmiselämää miettii.
Kun jäljellä oli enää kaksi kierrosta, aloin miettiä tosissani että ei saakeli, tässähän on mahdollisuus alittaa 11h jos vaan jaksan juosta loppuun asti. Lisäksi olin naisten kärjessä, tuntenut koko kisan ajan itseni suureksikin staraksi kun kuulutettiin ”naisten kärjen saapuvan kääntöön/vaihtoon/milloin minnekin, ja huomasin olevan kärjessä edelleen. Kääntöpaikalla olin myös saanut tietää Paavon olleen koko kisan 3 huikealla 9:30-ajalla – oon kyllä ylpeä! <3 Päätin hoitaa omankin homman kunnialla loppuun ja tein perusteellisen neste- ja geelitankkauksen ajatuksena päästä ns. ”uuteen nousuun.” Sehän onnistuikin, käytännössä heräsin henkiin ja tuntui kuin olisin saanut uudet jalat. Se on muuten jännä miten täysmatkalla ajatus kilometrimääristä ja niiden pituudesta hämärtyy täysin ja sitä ihan oikeesti uskoo että viimeiset 14km on periaatteessa loppukiri. Tokavika kierros meni jo aika hyvissä fiiliksissä ja viimeisellä kierroksella juoksin hymy korvissa melkein 5min/km-vauhtia. Maaliin saavuin luonnollisestikin hyvin riemuissani ja mikä parasta, sain juosta loppusuoran Tina Turnerin Simply the Bestin tahtiin. (biisivalinta oli näin jälkeenpäin ajateltuna ehkä pientä liioittelua, mutta sillä hetkellä se tuntui hienolta) Aivan varmasti urheiluelämäni hienoin hetki ja tämä on muuten paljon sanottu.

<3 (Kiitos kuvasta Soilelle!)

Tämä teksti on venynyt jo suunnilleen yhtä pitkäksi kuin itse kisakin, mutta minkäs teet kun ei osaa tiivistää ja Terhi vielä pyytelikin pitkää kisaraporttia. ;) Kisajärjestelyt toimivat hyvin ja erityisesti kannustuken määrä reitillä lämmitti mieltä – suurkiitos jokaiselle! Ensimmäinen täysmatkani meni paremmin kuin ikinä olisin osannut kuvitella ja tällä hetkellä leijun tällä todella paljon. (yritän kyllä lopettaa ennen kuin kaverit kyllästyy..) Olin ajassa 10:56 kisan nopein nainen ja voitin naisten yleisen sarjan SM-kultaa. Kovimmat menijät olivat Kalmarissa hankkimassa paikkoja Havaijille – Paljon onnea muuten Venla Koivula-Huttuselle ja Maria Kasuriselle! – mutta yleisen sarjan SM-mitali täydeltä matkalta tuntuu silti aika hienolta. Täysmatka oli juuri niin kova urakka kuin kuvittelinkin, mutta oli hienoa ja myös vähän yllättävää huomata mihin oma kroppa voikaan tiukan paikan tullen venyä. Puolimatkaan verrattuna täysmatkalla joutui enemmän tiukille nimenomaan henkisesti, kun on vain pakko heikon hetken koittaessa miettiä miten pääsisi takaisin tolpilleen kun matkaa maaliin oli vielä 30km eikä vielä saa hyytyä. Aion ehdottomasti kisata täydellä matkalla jatkossakin, sen verran hyvä kokemus tämä oli, eikä mun pitkän matkan hörhöilyt todellakaan tule jäämään tähän. Nyt kuitenkin hetken nautin olostani kun pääsen julistamaan että ”I’m an Ironman!”