Nousu ja uho

Olen tässä ollut kahden vaiheilla vähän koko syksyn siitä mikä mun ensi kauden pääkisa tulee olemaan. Heti Tahkon täysmatkan jälkeen päätin että pidän täysmatkalta yhden välivuoden, keskityn puolimatkaan ja lähden kuninkuusmatkalle kolmannen kerran esim. 2017. Jossain vaiheessa syksyä kun treenit alkoivat hetkellisesti kulkea, meinasin jo tulla toisiin ajatuksiin ja olin sormi enterillä laittamassa ilmoittautumista Tahkon täysmatkalle. Sitten sain tietää että Otepäässä järjestetään samana päivänä Ironman 70.3 kilpalilu, eli siis Ironman-brändin puolikas, jossa olisi vieläpä tarjolla paikkoja vuoden 2017 puolimatkan maailmanmestaruuskisoihin. Kävin aika kovaa kamppailua itseni kanssa että mitäs tässä nyt tekis, mutta päädyin lopulta eilen ilmoittautumaan Otepäähän puolikkaalle. Täysmatka on kyllä edelleen mulle se kaikista kiehtovin laji, jossa haluan vielä olla tosi hyvä. Nyt vaan tuntuu että tänä vuonna ihan puhtaasti ajankäytöllisistä syistä tason nosto täysmatkalla saattaisi olla aika mahdoton tehtävä. Varmaan se perus 11h veto onnistuisi kolmannenkin kerran nykyisellä treenimeiningillä, mutta kun seuraavan kerran täysmatkan lähtöviivalle mennessäni haluan olla siinä kunnossa että voin yrittää ennemminkin 10h suoritusta. Päätin sitten, että mielummin kilpailen kaksi kovaa puolikkaan kisaa - Finntriathlon Joroinen sekä IM70.3 Otepää ja yritän saada itseni mahdollisimman nopeaksi. Ja vaikuttaa muuten, että Otepäähän on tulossa aika hienot systeemit ja suuren maailman meininki!



Treenien tiettyjä vivahteitahan tämä tulee ihan lievästi muuttamaan. Puolimatkalla kun pitää uida 1.9km, pyöräillä 90km ja juosta 21.1km, ei ehkä koko päivän kestävät viikottaiset pitkikset ole ihan niin keskeinen juttu, vaan laatuun ja tehoihin panostaminen nousee entistäkin tärkeämpään rooliin. Täysmatkalla lähinnä taistellaan hidasta ja totaalista uupumusta vastaan, (missä minä olen muuten ihan hyvä) mutta puolikkaalla olennaista on kyetä vielä väsyneenäkin menemään ihan helevetin kovvaa. Tai tietysti kovat luut menevät täydenkin matkan alusta loppuun jäätävää vauhtia, mutta just se mulla vaatii vielä vähän kypsymistä. Oikeestaan olen nyt tästä puolimatkaan tähtäävästä treenaamisesta aika innoissani.

Koska Otepään kisa käydään 40km:n päässä nykyisestä kodistani, aion keväällä treenata kisareiteillä niin että yksikään pyöräreitin mäki ei hetkauta minua yhtään mihinkään. Koska jonkun itseäni kovemman takarenkaassa kärvistely tuntuu menevän mulla paremmin jalkoihin kuin yksin tiristäminen, aion järjestää itselleni ylivauhtisia peesitreenejä myös täällä. Paavo on muuten skootterin leikkimisessä aivan ylivertainen ja mun mielestä yksi elämän hauskimpia juttuja ihan oikeesti on roikkua tämän takarenkaassa ja huutaa 45km/h-vauhdista että voisitko nyt tsempata ja vetää edes vähän kovempaa. Saatanpa myös vihdoin hankkia sen tehomittarin avuksi yksin tehtäviin treeneihin. Alustavasti suunnitelmissa on myös tehdä keväällä muutama elämysretki oikeisiin pyöräkisoihin noin niinku luonteenkasvatusmielessä. Ja mitä siihen luonteenkasvatukseen tulee, niin aion tosiaan kouluttaa itseni vielä vähän entistäkin armottomampaan raastamisen kulttuuriin, niinku tähän tyyliin:

Raastoesikuvani Vaarojen maratonin loppunousussa

Talven pyörätreenien uutuutena on myös Estonian Cupin kuusinkertaisen voittajan vetämät "maratonspinningit", jotka eivät kyllä ole maratonia nähneetkään, vaan siellä tehdään ihan hitokseen erilaisia jumppaohjaajapelleilyitä, kuten mitä erilaisemmissa asennoissa ajoa 130-kadenssilla ja punnerruksia pyörän päällä. Kävin kyseisessä spinningissä kerran viime talvena ja järkytyin niin etten mennyt enää pitkään aikaan toiste. Ajattelin että se oli joku käytännön pila ja tämä pyöräilysuuruus halusi lähinnä nähdä minkälaisia hölmöyksiä ihmiset suostuvatkaan käskystä tekemään. Samainen spinningporukka sitten keväällä ihan sattumalta löysi mut lenkiltä ja tutustuttuani tarpeeks uskalsin kysyä että mikä ihmeen järki niissä kükkis sõitmisissa oikein on. No se perusteltiin mulle tarpeeks hyvin ja olen nyt sitten löytänyt itseni vaikka minkälaiselta mutkalta spinningpyörän päältä joka torstai. En ole vielä ihan täysin myynyt sieluani, mutta referenssit on sen verran hyvät että kiinnostaa kokeilla.

Nyt on kyllä ihan hyvä treenipöhinä päällä ja tuntuu hyvältä kun ekaa kertaa koko syksynä kroppa tuntuu taas omalta ja ottaa treeniä vastaan. Ja onhan tää nyt oikeesti ihan hillittömän hauskaa puuhaa!