Wannabe-pyöräilijä pulassa

Pyöräilylle pyhitettyjen viikkojen jälkeen pääsin eilen hyvin takaisin triathlonin makuun Kuusijärven rykäsyssä. Sää meinasi saada mut jäämään kotiin kun koko päivän oli lohdutonta tihkusadetta, mutta kuitenkin viimehetkellä keräsin itseni, pakkasin märkäpuvun ja lenkkarit reppuun ja suuntasin Scorpionin kohti Kuusista. Taisin taas vähän yliarvoida kaupunkipyöräilynopeuteni kun jälleen kerkesin paikalle vasta viimeminuuteilla.. Märkäpuvun pukeminen kiireellä ei muuten ole kovin kiva kokemus..

Itse kisa lähti alkusähleyksien jälkeen uinnissa ihan hyvällä fiiliksellä liikkeelle: vielä pari viikkoa sitten uinti tuntui tosi väkinäiseltä hukkumista vastaan taistelulta, mutta nyt pystyin jo vähän keskittymään itse uimiseenkin. Vaihdossakaan ei ollut ihan niin pökertynyt olo kuin edellisellä kerralla. Pyöräilemään lähtiessä huomasin GPS-palikan lakanneen taas akuutisti toimimasta, (sykevyön patterit loppuivat jo matkalla Kuusijärvelle) joten oli lähdettävä fiilispohjalta ja onnellisen tietämättömänä kaikesta liikkeelle. Taktiikkana oli siis vain yksinkertaisesti yrittää ajaa jokaista edellä menevää selkää kiinni, enemmän tai vähemmän onnistuen. Olin ajanut ehkä 15min kun kävin hetken tienpientareella, ja kun pääsin takaisin asfaltille, huomasin renkaan puhjenneen. Ekaa kertaa koskaan mun koko pyöräilyharrastuksen aikana. Murhyn lain mukaan olin luonnollisestikin jättänyt sisäkumin ja pumpun kotiin, ei sillä että niistä mulle paljoa iloa oliskaan ollut. Tätä ei varmaan todellakaan pitäis myöntää näin julkisesti, mutta tunnustanpahan kuitenkin: mä en osaa vaihtaa sisäkumia. (älkää nyt täysin tuomitko mua ihmisenä ja wannabe-pyöräilijänä, kiitos) Kyllä nolotti kun yks ohiajava olis heittänyt mulle sen sisäkumin, mutta oli tunnustettava että en oikeesti osaa tehdä sillä yhtään mitään. Että se siitä "olen pyöräilijä"-kuningasajattelusta.. Puhelintakaan ei ollut mukana että olisin soittanut jonkun hakemaan mut ja kävellen se matka tuntui vähän nihkeeltä. Istuskelin siis tienvarressa ihan hyvän tosin syntyjä syviä mietiskellen. Jossain välissä kohdalleni tuli kaksi todellista herrasmiesmäistä, jotka tilanteen selitettyäni totesivat että "tietenkään et jätä tätä kesken, me vaihdetaan se rengas. Eikä ne ees nauraneet! 

Aika pian pääsinkin takaisin liikkeelle ja vaikkei varsinaista taistelutahtoa enää ollutkaan, päätin huvikseni ajaa jalat tyhjiks ja harjoitella niillä juoksemista sen jälkeen. Juoksu lähti kaikesta huolimatta rullaamaan yllättävän kivuttomasti, vaikka tuttu puujalkaefekti oli edelleen havaittavissa. Viimeisillä kilsoilla tepastellessani Stubb juoksi leveästi hymyillen ja iloisesti kannustaen ohi, ei tainnut ihan samanlaista hymyä irrota meikäläisestä siinä vaiheessa.. En kuitenkaan ollut ihan viimeinen maalissa ja hyvä treeni siinä tuli tehtyä. Nyt kyllä muuten ihan tasan opettelen sen sisäkumin vaihdon, enää ei todellakaan voi lykätä tätä.

Huomenna lähdenkin Kuopioon. Viime kesänä skippasin juhannuksen täysin kun olin aattona iltavuorossa ja juhannuspäivänä aamuvuorossa, (tuntuu muuten aika luksuskselta tämä maanantaista perjantaihin-työviikko ja vapaat pyhät) joten nyt odotan sit sitäkin innokkaammin. Suunnitelmissa on perjantaina viettää pirskeita Kuopiossa ja seuraavana päivänä mennä nauttimaan maalaisidyllistä Juankoskelle. Edellisvuosista poiketen mulla on nyt juhannusheilakin, (oon aika taitavasti vältellyt aiemmin..) taitaa olla kiva viikonloppu edessä. :D